374. Pikettystä vielä kerran 150629

Professori Thomas Piketty ei jätä rauhaan. Hän on käväissyt blogivieraanani kaksi kertaa (261. Pääoma on prosessi 140719 ja 344. Pietty 150316). Nyt on kolmas kerta, ehkä viimeinen, koska hänen varjonsa on alkanut haalentua, vaikka Pääoman painosluvut kasvanevat vielä pitkään.

En vieläkään ole katsonut tarpeelliseksi tulla yli 2 miljoonan lukijan joukkoon ja hankkia 970-sivuista jättiläistä kirjahyllyyni, mutta kirjan ympärillä käytyä keskustelua olen kyllä seurannut aika tiiviisti.

Nyt löysin kritiikin, joka tarttui kuin takiainen. Ehkäpä Kreikan pankkien sulkeminen tänään sai sen aikaan. Tai sitten olympialaisten televisioinnin karkaaminen YLEn kanavilta. Tapahtuuhan kaikki kapitalismin sisäpiirissä, Pääoman tahtipuikon tahdissa.

Ranskalaisen tutkimuskeskuksen ekonomisti, sosiologi Frédéric Lordon kirjoittaa Le Monde Diplomatiquessa 5/2015 puutteellisen analyysin globaalista menestystarinasta otsakkeella ”Piketty ei uhkaa 21. vuosisadan pääomia” (suomennos Jorma Penttinen).  

Ehkä kysymys on kahden ranskalaisen ekonomistin hegemoniasta, teorioiden taistelusta, sisäpiirin sodasta? En tiedä. Mutta Lordonin kritiikki vaikuttaa kuitenkin kohdalliselta.

”Käytännössä ei ole olemassa mitään yhtä kapitalismia vaan ainoastaan sen historiallisten olomuotojen eri jatkumoita. Taloudelliset ja poliittiset kytkennät ohjaavat kapitalismin joka kerta vanhasta rakenteesta johonkin uuteen suuntaan. Mikään ei saa Pikettyä katsomaan asiaa tästä näkökulmasta. Ei edes pohtimaan sitä, mikä on aidosti poliittista kapitalismin dynaamisessa historiassa.”

Kritiikki kohdistuu erityisesti Pikettyn tilastollisen analyysin pitkään aikaväliin.

”Erittäin pitkä aikaväli, joka lasketaan jopa tuhansissa vuosissa, koostuu väistämättä teennäisistä tilastorakennelmista, joilla ei ole enää mitään merkitystä. Ne ovat vain monumentaalisia yleistyksiä. Tarvitaan itseensä sokeasti uskovaa ’puhdasta talousajattelua’ tuottamaan sellaisia graafisia esityksiä, joiden niminä on ’pääoman tuottoprosentti verojen jälkeen ja talouden kasvuprosentti Antiikista meidän päiviimme asti’ (s, 765) …se on mainio esimerkki taloudellisesta virheajattelusta, jossa nykyluokitukset yleistetään koskemaan myös mennyttä aikaa eikä nähdä, että ne ovat satunnaisia historiallisia käsitteitä ja jopa suhteellisen uusia.”

Monumentaalisia yleistyksiä?

Ehkä kohtalokkaimmaksi virheeksi osoittautuu aikanaan Pikettyn nimeäminen 21. vuosisadan Karl Marxiksi.

Kirjansa viimeisessä luvussa Pääoman sääteleminen Piketty sortuu Lordonin mukaan ”tahtomattaan tämän aikakauden ansaan”.

Se on verotus.

Frédéric Lardon kysyy ”minkälaisilla veroilla puututaan pankkien riskinottoon, suljetaan tiettyjä markkinapaikkoja ja estetään kaiken muuttaminen arvopapereiksi” ja jatkaa: ”Mikäli Piketty itse miettisi asiaa tältä kannalta, hänkin myöntäisi, että finanssijärjestelmän rajoittaminen vaatisi tiukkoja säädöksiä pääoman vapaalle liikkumiselle. Mutta tällainen ajattelu on liikaa Pikettylle, joka pyrkii niin kiivaasti välttämään nationalistista leimaa. Hän pyytää jopa anteeksi, kun käyttää Ranskaa esimerkkinä.”

Gallian kukotko tässä taistelevat maailman herruudesta?

Sanan säilä välkkyy ranskalaisittain: ”Parraton Marx, jonka yksikään hius ei ole poissa paikaltaan. Silti hän on valmis pitämään valepartaa Yhdysvaltain markkinoille vannomalla käsi Raamatulla, että hän ei ole missään nimessä marxilainen … mutta palattuaan Ranskaan on yrittänyt omalta osaltaan herättää henkiin kommunismin idean”.

Mihin siis pitäisi uskoa erilaisten kriisien keskellä?

Kapitalismin kriisi. Sosialidemokratian kriisi. Hyvinvointivaltion kriisi. Globalisaation kriisi. Kreikan kriisi. Venäjän kriisi. EU:n kriisi. Naton kriisi.

Terrorismi. Ilmasto. Nälkä. Kirkko. Uskonto. Naiset. Miehet. Aikuiset. Lapset. Vanhukset. Liikenne. Sairaalat. Vankilat … ja mitä niitä onkaan.

Ilmastokriisi. Pakolaiskriisi. Köyhyyskriisi.

Pikettyn Pääoma ei laukaise näistä ainoatakaan, mutta ei niitä laukaise myöskään Lordonin kritiikki.

Ehkä pitäisi lukea uudelleen Kari Palosen Kriittinen rationalismi tai  juuri ilmestynyt Juha Kuvajaisen kamalan ihanat ihmissuhteet?

Luovalla hämärällä on omat totuutensa.

373. Rikoslain tulkinnasta 150625

”Tässä kirjoituksessa ei sitten oteta mitään kantaa iltapäivälehtien esittelemään raiskausjuttuun. Koska teko oli seksuaalirikos ja sekä syytetyt että tiettävästi uhri alaikäisiä, se käsiteltiin kokonaan suljetuin ovin. Toisin sanoen en tiedä faktoja – eikä kukaan muukaan, paitsi oikeudenkäyntiin osallistuneet.” (Jukka Kemppinen ”Oikeusministerin onnettomuus”  25.6. 2015).

“Syyttäjä haki tuomiota törkeästä raiskauksesta, mutta käräjäoikeus katsoi ettei teko ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä eikä sitä tehty erittäin nöyryyttävällä tavalla. Raiskauksen tunnusmerkistö täyttyi sormen työntämisellä emättimeen ja peräaukkoon. Juttua käsiteltiin suljetuin ovin. Käräjäoikeus määräsi oikeudenkäyntiasiakirjat salaisiksi 60 vuodeksi. Oikeus on perustellut käsittelyn salaamista uhrin toiveella sekä sillä, että syytteessä on alle 18-vuotiaita. Lisäksi tekijöiden pitää korvata yhteisvastuullisesti uhrille 5000 euroa. Eli halvalla meni ja rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä. Näin se anarkotyrannia taas etenee, vähän kerrallaan. Oikea kulttuurimarxistin märkä uni: miten saadaan spermanaamat pelkäämään. Omassa maassaan. (Nimimerkki Takkirauta: ”Naisen luvaton käyttöönotto, ja mitä siitä seuraa” 24.6.2015)

”Käräjäoikeuden rikosnimikkeestä ja tuomitsemasta rangaistuksesta voidaan toki esittää erilaisia käsityksiä. Itse olen sitä mieltä, että käräjäoikeuden ratkaisu, jonka mukaan teko ei ole törkeä, vaan tavallinen raiskaus, on perusteltu. Vankeusrangaistuksen tuomitsemiselle ehdottomana ei ole minusta perusteita. Syyttäjän näkemys, jonka mukaan tekijät olisi tullut tuomita peräti neljäksi vuodeksi vankeuteen, on yllättävä; noin ankara rangaistus olisi kyseistä teosta tietenkin täysin kohtuuttoman ankara seuraamus.” (Jyrki Virolainen: ”954. Tapanilan raiskaustapaus”. 25.6.2015)

Rikoslain 20. luvussa käsitellään seksuaalirikoksia. Luvun kaksi ensimmäistä pykälää kuuluvat seuraavasti:

1 § (27.6.2014/509)

Raiskaus

Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Samoin tuomitaan se, joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei sovelleta, jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.

Yritys on rangaistava.

2 § (27.6.2014/509)

Törkeä raiskaus

Jos raiskauksessa

1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,

2) rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,

3) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi,

4) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai

5) käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Perustuslain 2. luvun 8. artiklassa määritellään rikosoikeudellinen laillisuusperiaate seuraavasti:

”Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.”

Keskustelimme Viljo Vähäsen kanssa aamutuimaan rikoslain tulkinnasta. Molemmat olimme lukeneet lehdistä Tapanilan raiskausuutisista ja päätyneet aikalailla samanlaiseen näkemykseen kuin prosessioikeuden emeritusprofessori:

”Päivä- ja erityisesti iltapäivälehdet suorastaan "riehaantuivat" tuomiosta. Kaksi iltapäivälehteä (IL ja I-S) ja niiden haastattelemat emeritaprofessori Terttu Utriainen ja syyttäjä Velitski tuntuivat suorastaan "polttavan päreensä" lievänä pitämänsä tuomion johdosta. Utriaisen reaktio ei ollut yllättävä, sillä hän on "paasannut " viimeiset 15-20 vuotta lähes kaikista iltapäivälehdissä uutisoiduista raiskaustuomioista. Median toinen "pysyvä" (tai päivystävä) asiantuntija eli professori Matti Tolvanen sen sijaan tyytyi tällä kertaa toteamaan rauhallisesti, ettei tuomio ollut ainakaan ankara.”

Totesimme myös kuinka helppoa seksuaalirikosten yhteydessä on kiihottaa mielipiteitä ja kuinka vaikeaa sellaisessa myrskyssä on käyttää perustuslain mukaista tuomiovaltaa.

”Tuomareille on jälleen kerran nostettava hattua”, Viljo totesi. ”Ja kyllä Jukka Kemppisen kommentti on aivan paikallaan. Vain oikeudenkäyntiin osallistuneet tietävät faktat.”

”Julkisuusperiaatteen mukaisesti käräjäoikeus on perustellut syykisulukemista ja rangaistusten tuomitsemista ehdollisina, mistä kyllä voi lukea jotakin siitä tunnelmasta, mikä oikeussalissa on vallinnut, kun tekoa (rikosta) on käsitelty yksityiskohtaisesti. Näistäkin tiedonsirpaleista Iltalehti ehti jo koota mm. seuraavat kohdat:

- Uhria ei ole riisuttu sekä tekotapa muutenkin. Kun nämä tekotavat otetaan huomioon, ei voida pitää erityisen nöyryyttävänä seikkana, että kaikki tekijät ovat olleet vähintäänkin uhrin lähettyvillä ja katselleet tekoa.

- Tunkeutuminen on tapahtunut sekä emättimeen että peräaukkoon, mikä on loukannut uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta enemmän kuin vain toinen tunkeutuminen olisi tehnyt. Toisaalta sormin tunkeutumista ei ole pidettävä yhtä moitittavana kuin sukuelimellä tunkeutuminen olisi.”

Viljo oli hetken hiljaa.

”En ole  oikein varma siitä, pitikö myös tällaiset yksityiskohdat ja arvelut saattaa julkisuuteen.”

- Aivan. Kyllä ne minunkin mielestäni olisi voitu jättää suljettujen ovien taakse. Sen sijaan on tietysti tärkeää, ettei nuorukaisten nimiä saatettu julkisuuteen. Jarkko Sipilä oli myös oikeassa todetessaan, että poliisin olisi pitänyt oikaista ajoissa joukkoraiskausta koskeva, virheellinen uutinen, koska se vain kiihotti entisestään nettikeskustelua.

”Silmiini pisti jälleen Takkiraudan rotukiihkoinen, oikeistoradikaalinen vauhkoilu. Tässä nyt vain jäi huomaamatta se, että nuo viisi epattoa olivat rikollisia ja he olivat syyllistyneet rikokseen, jota yleinen oikeustaju pitää erityisen törkeänä. Sama selkokielellä: itse olivat soppansa keittäneet, joten lusikoikoon sen ihan ihe. Ja tuomiot luettakoon lakikirjan eikä sanomalehden mukaisesti … Mutta mikä ei maan tapa ole, ei oikeus eikä kohtuuskaan voi olla, lukee tuomarinohjeissa. Ja keskiaikainen lainkäyttö, jota täällä on jo ehditty kritisoida, kuvasti kansan oikeustajua huomattavasti paremmin kuin nykyinen marxilainen oikeuskäsitys, joka tuntuu olevan rikosoikeuteemme pesiytyneen stalinistisen ongelmajätteen suosiossa. Keskiajalla nimittäin raiskaajat mestattiin.”

- Olisipa rikoslain kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän vetäjänä toiminut professori Pekka Koskinen ollut vielä elävien kirjoissa. Häneltä olisimme varmaankin kuulleet viisaita kommentteja.

372. Normeista 150624

Sattumalta avasin televisioni tänään kello 14.00. Se oli tärkeä sattuma, koska näin ensimmäisen kerran kunnolla, millaisissa olosuhteissa nykyinen eduskunta työskentelee.

Olin kyllä lukenut siitä, että eduskuntatalo on remontissa muutaman vuoden ajan ja että täysistunnot pidetään väliaikaisesti Sibelius-Akatemian konserttisalissa, mutta kertaakaan aikaisemmin en ollut sattunut näkemään viikoittaisia suoria lähetyksiä sieltä, vaikka uutisissa olin kyllä nähnyt vilahduksia tutusta ulko-ovesta ja eteishallista.

Nyt eduskunta keskusteli pääministerin ilmoituksesta, jonka aiheena oli normien purkaminen. Jysähdin katsomaan koko lähetyksen, joka noudatti tuttua järjestystä.

Pääministerin tekstin saatoin lukea (muutosvarauksin) etukäteen Valtioneuvoston kotisivuilta. Hänen jälkeensä puhuivat eduskuntaryhmien edustajat suuruusjärjestyksessä ja sitten yksittäiset kansanedustajat. Kuuntelin aika tarkasti ryhmäpuheenvuorot, mutta sitten aloin vähitellen herpaantua. (Tarvittaessa voin  lukea kaikki puheenvuorot eduskunnan pöytäkirjoista, jotka ilmestyvät nykyisin pikavauhtia kaiken kansan luettaviksi)

Eduskunnan työjärjestyksen 24§:n mukaan pääministeri tai hänen määräämänsä ministeri voi antaa eduskunnalle ilmoituksen ajankohtaisesta asiasta puhemiehen kanssa sovittuna aikana. Puhemies päättää, sallitaanko asiasta keskustelu ja hän myöntää harkintansa mukaan puheenvuorot. Kun puhemies katsoo keskustelun riittävän, hän toteaa sen päättyneeksi (17.12.2012/895).

Ilmoituksen johdosta ei siis äänestetä hallituksen luottamuksesta, mutta se merkitään kyllä kokonaisuudessaan täysistunnon pöytäkirjaan.

Ehkäpä istuntosalin väliaikainen sijaintipaikka ja siihen liittynyt musiikillinen ilmapiiri johti ajatukseni pois pääministerin ilmoituksen varsinaisesta teemasta normitalkoista ja toi mieleeni hänen ajatuksensa avokonttorista (ks. 362. Avokonttori 150527).

Tavoiteltiinhan pääministerin ilmoituksella lainsäädännön ja lakien toimeenpanon tehokuutta sekä kaikinpuolista järkevyyttä. Siis kaikkea sitä, mikä oli avokonttori-ideankin perusajatuksena.

Tunnelma Sibelius-Akatemian konserttisalissa oli harmoninen, kaunisääninen ja sointuva. Ryhmäpuheenvuorot olivat kuin erilaisten soitinryhmien esityksiä. Kaikki tuntuvat ymmärtävän, että edessä on suuri konsertti, jossa jokaisen soittajan oli osattava oma stemmansa ja kaikkien oli seurattava herkällä silmällä ja korvalla kapellimestarin tahtipuikkoa.

Kehuja ja kannustuksia kuului yli puoluerajojen. Opposition ja hallituksen välinen jännitekin tuntui lähes kokonaan kadonneen.

Koko orkesteri oli yhtä mieltä siitä, että normeja on purettava! Vapautta on lisättävä. Mutta järjestystä tarvitaan. Kaikki normit eivät ole suinkaan pahasta.

Kysymykset ja vastaukset sinkoilivat sopuisasti. Yhteinen ymmärrys kumisi kuin patarummut, välkehti viuluissa, selloissa, bassoissa, tanssi puhaltimissa ja haihtui lopulta (kun TV1:n lähetysaika loppui) kuin ilta-aurinko harppujen lempeään sointiin.

Normiviidakko jäi kuitenkin seisomaan tukevasti paikoilleen. Onhan sitä rakennettu kohta sata vuotta.

Se on suomalaisen konservatismin päälinnake. Sen sisälle mahtuu satoja ellei tuhansia lakeja ja säädöksiä. Sinne voidaan rakentaa erilaisia konserttilavoja, näyttämöitä ja avokonttoreita.

Loputtomasti.

Normi on politiikan työväline. Se on vallankäytön ase. Sen avulla hallitaan. Sillä taistellaan. Voitetaan ja hävitään.

Normien purkaminen on Sisyfoksen urakka.

Tässä muistutus urakan luonteesta (Googlen mukaan):

Sisyfos oli Kreikan mytologiassa Korintin perustaja ja kuningas, joka ei piitannut jumalista eikä kuolemasta. Kun kuolema (Thanatos) tuli Zeuksen käskystä noutamaan häntä, hän vangitsi kuoleman köysillä ja laittoi hänet lukkojen taakse. Zeus lähetti Areen vapauttamaan kuoleman, ja Sisyfos joutui manalaan. Manalassa Sisyfos petkutti kuolemaa uudelleen ja sai palata takaisin elämään. Petkutuksen paljastuttua kuolema tuli jälleen hakemaan häntä. Joutuessaan takaisin manalaan Sisyfos sai tehtäväkseen vierittää ikuisesti kivenlohkaretta rinteen päälle. Kun lohkare oli huipulla, se vieri takaisin alas ja Sisyfoksen täytyi aloittaa työ alusta.

Juha Sipilän hallitusta voidaan onnitella rohkeasta yrityksestä!

371. Raportti 150620

Hesari julkaisi toissapäivänä historiallisesti merkittävän raportin Näin syntyi Sipilän hallitus. Luin sen tuoreeltaan ällätikun kanssa ja sulattelin juhannusaaton ajan. Kun juhannuspäivä valkeni pilvisenä ja koleana (+12°), kirjoitan siitä kymmenen kohdan kommentin, joka on siis raportin raportti.

(1) Tekijät. Kun kotiini ei ole kolmeen vuoteen tullut yhtään paperilehteä (paitsi Kirkko & Kaupunki), en osannut eritellä raportin tekijöitä. En tuntenut heistä ketään henkilökohtaisesti enkä ryhtynyt etsimään Hesarin kotisivuilta heidän asemiaan ja tehtäviään lehdessä. Kiinnitin vain huomiota siihen, ettei mukana ollut pää- eikä artikkelitoimittajia, vaan ilmeisesti aivan tavallisia arkitoimittajia. Korkean tason ammattilaisia. Tarkkasilmäisiä. Herkkäkorvaisia. Se näkyi tyylissä ja yksityiskohdissa. Työryhmään kuuluivat Piia Elonen, Anna-Liina Kauhanen, Teemu Luukka, Martta Nieminen, Olli Pohjanpalo, Juha-Pekka Raeste.

(2) Alkiosta Alkioon. ”Häkämiehen nähdään livahtavan kokouksen jälkeen Alkion toimiston ovesta sisään.” Santerin haamuko siellä liikkui? Muistin, kuinka Kepun eduskuntaryhmän huoneessa oli aikoinaan (saattaa olla vieläkin) muotokuva Santeri Alkiosta, joka oli nousemaisillaan tuoliltaan levottoman tuntuisesti. Se ei ollut siis paikallaan pönöttävä vaan liikkeelle lähtevä. ”Alkio ja Vanhanen jäävät muokkaamaan  yhteiskuntasopimuksen ensimmäistä aiesopimusta.” Siis entinen puheenjohtaja ja entinen puoluesihteerikandidaatti. Nykyisen puheenjohtajan luottomiehiä, jotka ovat imeneet aatteen äidinmaidosta. Molemmat keskustanuorten entisiä puheenjohtajia. He ymmärsivät, että Sipilän yhteiskuntasopimus lepäsi sillä pohjalla. Työryhmän sormi oli siis ollut herkästi Maalaisliiton sydänhermolla. Sitä pitkin herrahissi on aina kulkenut.

(3) ”Sipilä aikoo johtaa numeroilla … ei ihme, että ay-konkarit ihmettelevät.” He lähtevät silti leikkiin mukaan. Mihin leikkiin? Millä eväillä? Suomen Keskustan tuntemus työmarkkina-asioista lepää hyvin ohuella verkakankaalla. Vasemmiston (Sdp, Skdl, Vasemmistoliitto) ja oikeiston (Kokoomus) arkikokemus ja tieto on aivan toista luokkaa. Diplomi-insinööri ja yritysjohtaja Juha Sipilä oli siinä seurassa outo lintu. Arvaamaton. Tri Kekkosella ja tri Väyrysellä oli omat konstinsa. Sipilä valitsi numerot ja prosessikaavion. Viiden prosentin tuottavuushyppy. Paljonko siitä jää duunarille käteen? Entä yritysjohtajalle? Tai talonpojalle? ”Kaikille muille paitsi keskustalaisille kaikki esille tuodut asiat ovat tuttuakin tutumpia. Ne on käyty läpi lukemattomia kertoja työmarkkinajärjestöjen välisissä neuvotteluissa … Hiljalleen myös keskustalaisille valkenee, kuinka erilaisia työehtosopimuksia Suomessa on.”

(4) ”Tuohtumus on aitoa”. Se koski persuja. ”Kun vastaukset saapuvat, Sipilä yllättyy perussuomalaisten paperista. Se on pelkkää oman linjan julistusta.” Sitähän ei sovi ihmetellä. Aitosuomalainen maalaisliitto oli saanut perussuomalaiset kilpailijakseen, neuvottelukumppanikseen, vastustajakseen, vihollisekseen … ties vaikka miksi pelottavaksi möröksi. Insinöörillekin se oli dilemma, arvoitus. Ja nyt sen kanssa piti muodostaa tasavallalle hallitus. Mutta on yksi valttikortti, jota Sipilä käytti sen jälkeen, kun hallituksen strategiapaperi on (helvetin tuolileikkien ja lappuleikkien jälkeen) valmis: pannaan ne vastuuseen! Sitä ei tietenkään voi sanoa ääneen, mutta tosiasioillehan he eivät voi mitään. ”Kokoomus on pitkin neuvotteluja monin tavoin taktikoinut, jotta sai Soinin toteuttamaan unelmaansa ulkoministeriydestä. … Smolnan infon hätkähdyttävin uutinen on Soinin ja Stubbin salkkujako”. Vatulointikori on nyt täynnä!

(5) ”Alkaa pelleily pojan nimestä.” Raportin laatijat ovat olleet mukana kaikessa. Sehän on hyvän journalismin perusedellytys. On tiedettävä kaikki mahdollinen. On karsittava, siilattava, kiteytettävä. Tämä kaikki on tehty raportissa lennokkaasti. Soinin avustaja saa pojan. ”Stubb ehdottaa Juha Alexanderia, mutta myös Timo pitää saada mukaan. Perään liitetään Timoteus.” Siis Juha Aleksanteri Timoteus. Tuleva puoluejohtaja?

(6) Helsinkiin? ”Tunnelmat kiristyvät, vastakkain ovat kaupunkiseutujen hallinto ja maakuntahallinto, kokoomus ja keskusta, julkiset palvelut ja ulkoistukset. Sitten koulutettujen kaupunkilaisten naisten ja maaseudulta olevan lestadiolaisen miehen arvomaailmat todella törmäävät.” Tässä on Hesarin raportin ydinkohta. Tärkeä havainto. Se on työryhmän johtopäätös hallitusneuvotteluista. Kun koko vasemmisto on tosiasiallisen, poliittisen valtakoneiston ulkopuolella, odotettavissa on suuria arvomaailman törmäyksiä. Ne eivät päässeet esille siinä vaiheessa, kun ministerilistat lyötiin lukkoon, mutta ne jäivät kytemään varjoissa. Keskusta satsasi kaiken mahdollisen voimansa ja arvovaltansa valloittaakseen Helsingin, mutta epäonnistui surkeasti, vaikka ehdokasasettelun pohjalta saattoi odottaa menestystä. Helsingin muurit eivät murtuneet. Nyt aukkoja paikataan korkean tason virkanimityksillä. Se ei ole välttämättä ihan viisasta politiikkaa, mutta inhimillisesti ottaen kyllä ymmärrettävää.

(7) ”Torajyvät itävät jo”. Salkkujako otti koville Kepussa, persuissa sillä ei ollut mitään merkitystä. Sipilä jätti Kekkosen ajan jälkeiset ”pojat” (Väyrysen, Kääriäisen, Pekkarisen ym) pois vankkureistansa ja lastasi sen oman mielensä mukaisesti.  ”Jos talous kääntyy, niin ehkä yksinvaltaisilla päätöksillä ei ole väliä – mutta jos ei, niin Sipilä on vaikeuksissa, eräs demari sanoo.” Saapas näkee!

(8) Avokonttori. Hollitupa. Se taisi olla kuolleena syntynyt ajatus.

(9) Yhteiskuntasopimus henkitoreissaan. Heti hallitusneuvottelujen alussa näytti selvältä, että Juha Sipilä oli haukannut liian suuren pullapalan eikä hän pysyisi sitä nielemään. Numerot ja prosessikaavio eivät purreet siihen. Se takertui todella kurkkuun. Sanottiin, ettei aika riittänyt, ja nyt katsotaan, tuoko lisäaika (elokuun 21. päivään) mitään ratkaisua. Epäilen, vaikka kaikki järkisyyt puhuvat yhteiskuntasopimuksen puolesta. Itse näen, että se on osa suurta ideologista peruslinjaa, joka voisi parhaimmillaan yhdistää vasemmiston ja oikeiston ja muodostua kolmanneksi tieksi. Sipilän itsensä kohdalla sen perustana saattaa olla laestadiolainen yhteisöajattelu, lutherilainen herätysliike, rauhansanalaisuus, mutta, kun en tunne miestä, en osaa arvuutella enempää.

(10) Vallan rakenteet liikkuvat. Tähän lauseeseen päättyy Hesarin erinomainen raportti. Se vaikuttaa kohdalliselta. Raportti auttaa kyllä vallan läpivalaisussa, mutta jättää tietysti monta suurta kysymystä katveeseen. Valtarakenteethan ovat tunnetusti erittäin konservatiivisia, tahmeita ja hidasliikkeisiä. Ne kestävät pieniä säröjä, jopa pieniä sotiakin, mutta vain suuri sota pystyy niitä todella murtamaan.