374. Pikettystä vielä kerran 150629

Professori Thomas Piketty ei jätä rauhaan. Hän on käväissyt blogivieraanani kaksi kertaa (261. Pääoma on prosessi 140719 ja 344. Pietty 150316). Nyt on kolmas kerta, ehkä viimeinen, koska hänen varjonsa on alkanut haalentua, vaikka Pääoman painosluvut kasvanevat vielä pitkään.

En vieläkään ole katsonut tarpeelliseksi tulla yli 2 miljoonan lukijan joukkoon ja hankkia 970-sivuista jättiläistä kirjahyllyyni, mutta kirjan ympärillä käytyä keskustelua olen kyllä seurannut aika tiiviisti.

Nyt löysin kritiikin, joka tarttui kuin takiainen. Ehkäpä Kreikan pankkien sulkeminen tänään sai sen aikaan. Tai sitten olympialaisten televisioinnin karkaaminen YLEn kanavilta. Tapahtuuhan kaikki kapitalismin sisäpiirissä, Pääoman tahtipuikon tahdissa.

Ranskalaisen tutkimuskeskuksen ekonomisti, sosiologi Frédéric Lordon kirjoittaa Le Monde Diplomatiquessa 5/2015 puutteellisen analyysin globaalista menestystarinasta otsakkeella ”Piketty ei uhkaa 21. vuosisadan pääomia” (suomennos Jorma Penttinen).  

Ehkä kysymys on kahden ranskalaisen ekonomistin hegemoniasta, teorioiden taistelusta, sisäpiirin sodasta? En tiedä. Mutta Lordonin kritiikki vaikuttaa kuitenkin kohdalliselta.

”Käytännössä ei ole olemassa mitään yhtä kapitalismia vaan ainoastaan sen historiallisten olomuotojen eri jatkumoita. Taloudelliset ja poliittiset kytkennät ohjaavat kapitalismin joka kerta vanhasta rakenteesta johonkin uuteen suuntaan. Mikään ei saa Pikettyä katsomaan asiaa tästä näkökulmasta. Ei edes pohtimaan sitä, mikä on aidosti poliittista kapitalismin dynaamisessa historiassa.”

Kritiikki kohdistuu erityisesti Pikettyn tilastollisen analyysin pitkään aikaväliin.

”Erittäin pitkä aikaväli, joka lasketaan jopa tuhansissa vuosissa, koostuu väistämättä teennäisistä tilastorakennelmista, joilla ei ole enää mitään merkitystä. Ne ovat vain monumentaalisia yleistyksiä. Tarvitaan itseensä sokeasti uskovaa ’puhdasta talousajattelua’ tuottamaan sellaisia graafisia esityksiä, joiden niminä on ’pääoman tuottoprosentti verojen jälkeen ja talouden kasvuprosentti Antiikista meidän päiviimme asti’ (s, 765) …se on mainio esimerkki taloudellisesta virheajattelusta, jossa nykyluokitukset yleistetään koskemaan myös mennyttä aikaa eikä nähdä, että ne ovat satunnaisia historiallisia käsitteitä ja jopa suhteellisen uusia.”

Monumentaalisia yleistyksiä?

Ehkä kohtalokkaimmaksi virheeksi osoittautuu aikanaan Pikettyn nimeäminen 21. vuosisadan Karl Marxiksi.

Kirjansa viimeisessä luvussa Pääoman sääteleminen Piketty sortuu Lordonin mukaan ”tahtomattaan tämän aikakauden ansaan”.

Se on verotus.

Frédéric Lardon kysyy ”minkälaisilla veroilla puututaan pankkien riskinottoon, suljetaan tiettyjä markkinapaikkoja ja estetään kaiken muuttaminen arvopapereiksi” ja jatkaa: ”Mikäli Piketty itse miettisi asiaa tältä kannalta, hänkin myöntäisi, että finanssijärjestelmän rajoittaminen vaatisi tiukkoja säädöksiä pääoman vapaalle liikkumiselle. Mutta tällainen ajattelu on liikaa Pikettylle, joka pyrkii niin kiivaasti välttämään nationalistista leimaa. Hän pyytää jopa anteeksi, kun käyttää Ranskaa esimerkkinä.”

Gallian kukotko tässä taistelevat maailman herruudesta?

Sanan säilä välkkyy ranskalaisittain: ”Parraton Marx, jonka yksikään hius ei ole poissa paikaltaan. Silti hän on valmis pitämään valepartaa Yhdysvaltain markkinoille vannomalla käsi Raamatulla, että hän ei ole missään nimessä marxilainen … mutta palattuaan Ranskaan on yrittänyt omalta osaltaan herättää henkiin kommunismin idean”.

Mihin siis pitäisi uskoa erilaisten kriisien keskellä?

Kapitalismin kriisi. Sosialidemokratian kriisi. Hyvinvointivaltion kriisi. Globalisaation kriisi. Kreikan kriisi. Venäjän kriisi. EU:n kriisi. Naton kriisi.

Terrorismi. Ilmasto. Nälkä. Kirkko. Uskonto. Naiset. Miehet. Aikuiset. Lapset. Vanhukset. Liikenne. Sairaalat. Vankilat … ja mitä niitä onkaan.

Ilmastokriisi. Pakolaiskriisi. Köyhyyskriisi.

Pikettyn Pääoma ei laukaise näistä ainoatakaan, mutta ei niitä laukaise myöskään Lordonin kritiikki.

Ehkä pitäisi lukea uudelleen Kari Palosen Kriittinen rationalismi tai  juuri ilmestynyt Juha Kuvajaisen kamalan ihanat ihmissuhteet?

Luovalla hämärällä on omat totuutensa.