364. Sellainen mies 150608

Jos hän pääsee telttaan, hän kusee ovesta ulos. Jos hän ei pääse telttaan, hän kusee ovesta sisään. On se sellainen mies.

Blogimetsä on tänä päivänä niin tiheä, ettei sinne tahdo millään saada telttaansa pystytetyksi.

Siellä kasvaa kaikenvärisiä telttoja. Taivaansinisiä. Verenpunaisia. Sysimustia. Puhtaanvalkoisia. Sateenkaarenvärisiä ja Pilkkopimeitä, sellaisia, joista valokaan ei pääse karkaamaan.

Sinne ahdoin kuitenkin oman telttani kevättalvesta 2011, ja sen jälkeen olen katsellut lähes joka aamu ympärilläni avautuvaa metsää. Taivasta. Maata. Merta. Ihmisiä. Ihmisten raatoja. Unelmia. Unia. Elämää. Kuolemaa. Sotaa. Rauhaa.

Kaikkea sitä, mikä telttani kapeasta ovenraosta on avautunut silmieni eteen.

Se olisi ollut liian pökerryttävää ellen heti alkuunsa olisi havainnut kolmea lyhtypylvästä, joiden valossa omakin katseeni on kiertänyt nämä vuodet.

Kaikkiin varjoihin minulla ei ole ollut asiaa eivätkä voimani olisi riittäneet niiden syvyyksiin saakka, mutta huipuilla, siellä, mistä näkee kauas ja kirkkaasti olen kyllä viihtynyt.

Samalla olen syvästi tajunnut, kuinka herkästi joutuisinkaan vaaraan, jos maailmankuvani rakentuisi vain noiden kolmen lyhtypylvään varaan tai jos itselläni ei olisi ikiomaa taskulamppua, jonka valokeilan voin suunnata sinne, minne haluan.

Yö ja päivä ovat täynnä yllätyksiä

Niin pimeässä kuin kirkkaassa valossakin omat silmät ovat sittenkin ne sydämen ja sielun lamput, joiden varassa on hyvä elää … myös keskellä blogiviidakkoa!

Luettelen nyt edellä mainitsemani lyhtypylväät siinä järjestyksessä kuin  ne useimmiten sattuvat silmääni – mainitsematta kuitenkaan nimiä, vaikka kaksi heistä (kuten minäkin) vaeltaa yhteisessä blogimetsässämme omat vaatteensa yllään, omalla nimellään, ja kolmas lymyää nimimerkin suojassa.

(1) Occasionally retired, principal scientist, professor (Information Law), judge (Court of Appeals), reader, IPR, Information Law, Cultural History). Author - (poetry, fiction, non-fiction) and translator from so many languages; far more than 3 000 articles in reviews, journals, magazines, newspapers from 1957; television, broadcasts. Awards, now by newspaper Helsingin Sanomat ("Best Blog in Finland 2013).

(2) Lawyer, professor (emeritus), prosessioikeus. Suosikkielokuvat  (mm. Päiväperho, Kauriinmetsästäjä, Vertigo, Fanny ja Alexander, Kahdeksan surmanluotia). Lempimusiikki (mm. Queen – Eddie  Mercury: Show must go on, Toivo Kuula: Lampaanpolska), Suosikkikirjailijat (mm. Aleksis Kivi, Solzenitsyn, Irving, Grass, Simenon, Waltari, Huovinen, Tervo, Hotakainen)

(3) Nimimerkki Takkirauta. Ruukinmatruuna. Sijainti: Steeltown. Derivaattalandia. Verbaalista pyrometallurgiaa jo vuodesta 2007.

Kaikki kirjoittavat blogejaan suomeksi, vaikka osaisivat varmaankin vääntää niitä usealle muullekin kielille.

Kielimuuria ei siis ole olemassa.

Sen sijaan on blogimetsä, johon en halua jalallani astua ja johon en halua omaa kieltäni tunkea.

Ja kuitenkin olen pysyttänyt oman telttani samaan metsään, johon ne ovat telttansa tunkeneet.

(4) Valtiotieteen tohtori. Kaksinkertainen ex-politrukki. Eläkeläinen. Evakko. Rauhanpuolustaja.

Aina en ole kuitenkaan pysynyt pitämään omaa kieltäni kurissa, vaan olen päästänyt jonkinlaisen murahduksen, mutta silloinkin lukijani ovat varmaankin ymmärtäneet, että ne on tarkoitettu vain päiväkirjani liitteiksi … kuten nytkin, kun mainitsin aluksi kursiivilla ”sellaisen miehen”.

Mielikuva on herkullinen, kun ajattelen niitä poliittisen teatterin päänäyttelijöitä ja ohjaajia, jotka esiintyivät 1980-luvulla UKK:n pesänjakajina kuin suurruhtinaat ja jotka joutuvat nyt katsomaan syrjästä, kun uusi, nuorempi polvi käyttää valtaansa.

Se on monelle aika kusinen paikka.

Lyhtypylvääni nro 1 kirjoittaa tänään otsakkeella ”Teltan tarpeet”. Hän asettaa (ilmeisesti tarkoituksella) sanansa kaksimielisesti, hämärästi.

Siinä saavat ”pinonpolttajat” ja ”tuholaiset” kuulla kunniansa!

Tiedämme tietysti, että hyvä teltta pitää rakentaa hyvistä ja kestävistä tarvikkeista. Eihän se muutoin kestä tuulissa ja myrskyissä.

Mutta jos teltan pysyttäjillä ja siellä asumustaan pitävillä on muita tarpeita – henkilökohtaisia haaveita tai pakottavia, inhimillisiä tarpeita - ne eivät välttämättä sovi aina yhteen teltan rakentajien toiveiden kanssa.

Silloin, kun Lyhtypylvääni nro 2 valaisee oman tieteenalansa (prosessioikeuden) ongelmia, valo usein niin häikäisevän kirkas, ettei blogimetsään jää yhtään häiritsevää varjoa. Mutta jos hänen kätensä horjahtaa oudommille aloille, lasista voi läiskähtää tahroja aivan väärille rinnuksille.

Tänään Lyhtypylvääni nro 3 oli suurenmoinen.

Suomessa viimeisimmäksi teloitetun naisen, Martta Koskisen (1895-1943) tarina on kaikessa traagisuudessaan ja yksityiskohtaisuuksissaan välttämätön lisä siihen julmuuksien historiaan, jossa anteeksianto, ymmärtäminen ja armo pyrkivät katoamaan unohduksen verhon taakse.

Sapere aude.

”Älkää ajatelko väärin: suomalaiset ovat paskiaisia, riippumatta käsivarsinauhan väristä. Ja he olivat sitä 1918 molemmin puolin. Suomalaiset sietävät tylyttämistä, nöyryytystä ja suoranaista sortoa hyvin pitkään, mutta kun suomalaisella naksahtaa, suomalaisesta tulee hyvin julma ja täysin armoton määrätietoinen tappokone. Saksalalaiset sotilaat kauhistuivat Jatkosodassa tätä suomalaisten määrätietoista taistelu- ja tappamisviettiä.”

Oman telttani ovenraosta olen usein (ehkä turhan usein) kuullut Ruukinmatruunan ottavan lipeänkitkerästi kantaa (kuten hän itse sanoo) monenlaisiin asioihin.

Aina ei ole käynyt selväksi, mihin suuntaan kusi virtaa – sisään vai ulos – ja usein olen ajatellut, että Ruukinmatruuna on sellainen mies.

Martta Koskisen kohdalla tämä ei jäänyt epäselväksi!

Se oli rohkea kirjoitus! Blogimetsä kajahti.