Blogisti Jukka Kemppinen oli valinnut tämänpäiväisen ainekirjoituksensa potretiksi Santeri Alkion, Maalaisliiton perustajan (1862-1930) kuvan ja tekstiksi tutun kuluttajaohjeen maitolitran kyljestä. Perspekti ei kuitenkaan ollut vain tästä hetkestä, jolloin Maalaisliitto-Keskusta oli valinnut itselleen uuden puheenjohtajan, vaan se syleili syvältä modernin Euroopan historiaa.
Koko poliittisen järjestelmän takuuaika on loppunut.
Ryssänkärjen rantakalliot kylpivät yllättävässä syyshelteessä. Syksystä ei juuri näkynyt merkkejä. Tervalepät hehkuivat vihreinä ja vain muutama keltainen viiru erottui kaislistosta.
Viljo Vähänen piti väittämää mielenkiintoisena.
”Voiko poliittisella järjestelmällä olla takuuaikaa? Mistä se alkaa? Millä ehdoilla? Milloin se päättyy?”
Pysähdyimme miettimään.
Pitää paikkansa, että olemme jälleen kerran suuren, arvaamattoman muutoksen kynnyksellä. Stalinin ja Hitlerin hahmot sätkyttelevät edelleen arvovaltaisissa, tieteellisissä tutkimuksissa ja kirjallisuudessa ja niiden rinnalle on ilmestynyt kuin taikaiskusta koko somemaailman ilotulitus, mutta voisiko se merkitä totaalista mullistusta koko maailman poliittisessa järjestelmässä.
”Tuskinpa.”
Viljo oli varma asiasta.
Sen sijaan on selvää, että suurvaltapolitiikka on tekemässä kovalla rytinällä paluuta maailmannäyttämölle. Sen alle hautuvat molemmat maailmansodat Hitlereineen ja Stalineineen. Kylmä sotakin. Sekä ne jatkuvat sodankauhut, joiden keskellä parhaillaan elämme. Areenalle ei nouse viimeiseen hipeneeseen panssaroituja pyhiinvaeltajaritareita eikä tavanomaisia tai uudenaikaisia sotakoneita, vaan jotakin täysin uutta ja mullistavaa, jonka hahmosta meillä ei ole edes aavistusta.
Nyt juostaan karkuun. Pois vastuusta. Piiloon.
Avainsanaksi on muodostunut exit. Ulos.
On päästävä pois. Turvaan. Ennen kuin kaikki romahtaa.
Viljo täsmensi.
”Kaikki kansallisvaltiot – Suomi mukaan lukien – etsivät kuumeisesti mahdollisimman hyvää puolustus- ja/tai hyökkäysasemaa itseään varten, siltä varalta, että tilanne kärjistyisi äärimmilleen ja karkaisi hallinnasta.”
”Se on puhdashenkistä, nationalismia”.
Olimme vakuuttuneista siitä, että jokainen, merkittävä, vanha valtapuolue kaikkialla maailmassa joutuu etsiytymään juurilleen ennen kuin pystyy ottamaan tukevan askeleen tulevaisuuteen.
Vain aitavieriltä voi Suomen Keskustan Katri Kulmunikin löytää lopulta ainoan, todellisen ja kestävän voimavaran puolueensa tulevaisuudelle. Vihreän Suomen.
Tämä koskee juuri nyt myös Perussuomalaisia, jotka ovat nousseet ilmaan kuin vappupallot.
Heidän juurensa ovat alkiolaisuudessa, Veikko Vennamon taistelussa unohdetun kansan puolesta ja siitä maatilkusta, josta saattoi repiä itselleen ja perheelleen edes jonkinlaisen elannon.
Suomen brexitiin päättyisi Euroopan vakauden takuuaika!
Junapelureille se varmaankin sopisi mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti