Julkinen sana kalusi muutamassa hetkessä Katri Kolumnin puhtaaksi kuin koiranluun ja sosiaalinen media piti huolen siitä, ettei jäljelle jäänyt hitustakaan, johon vielä voisi tarttua. Se on kova kohtalo uudelle hahmolle, joka tunkeutuu politiikan näyttämölle.
Hesarin Marko Junkkari puhui ”suuresta illuusiotempusta”.
Hänen ideansa oli osoittaa, että Kouvolassa näyteltiin yhdellä ja samalla näyttämöllä samanaikaisesti kahta näytelmää. Toinen omalle väelle. Toinen suurelle yleisölle. Ja sen tuloksena uuden puheenjohtajan synnit pyyhkäistiin olemattomiin ja sijalle nostettiin tuore ja raikas tulevaisuuden tekijä.
Se on hyvä analyysi.
Viljo Vähänen oli erityisen ilahtunut David Copperfieldin illuusiotempusta, jolla tämä sai Vapaudenpatsaan katoamaan.
”Sillä on oma symboliarvonsa, kun ajatellaan, kuinka traagiseen kuoppaan Maalaisliitto-Keskusta on viimeisten Gallupien valossa vajonnut. Mahdoton on nyt tapahtumassa. Kaikki näkevät sen. Mutta eihän se voi olla totta. Illuusio on täydellinen.”
Siihen emme kuitenkaan jymähtäneet kiinni Ryssänkärjessä, jonka yli syyspilvet laukkasivat rajussa tahdissa ja sadepisaratkin kuohuttivat merenpintaa.
Marko Junkkari sanoo melko suoraan, että Kouvolassa oli kyse puoleen sisäisestä kansanäänestyksestä, joka koski Juha Sipilän kautta ja puolueen historiallisen syvää vaalitappiota.
Juuri tästähän siinä oli kysymys. Oikeastaan ei mistään muusta!
Sen vuoksi suurella illuusiotempulla voi olla täysin arvaamattomia seurauksia.
Viljo jatkoi.
”Kyllä siinä (puheenjohtajavaalissa) tapahtui todellakin jotakin suurta. Se kohdistui sydänjuuriin. Keskushermostoon. Johtajuuteen. Leadershipiin. Siis puolueideologian ytimeen.”
MUTTA
Ja tätä jäimme Viljon kanssa ihmettelemään.
”Kuinka Junkkarikaan ei maininnut sanallakaan puolueen aikaisempaa puheenjohtajaa, jonka timantinkirkkaiden ajatusten varassa maahan syntyisi vastustamaton poliittinen voima ja liike, joka muuttaisi tarvittaessa koko universuminen palvelemaan sen omia tavoitteita ja päämääriä.”
”Miksi Junkkari jätti mainitsematta, kuinka tuo samainen voima ja liike, joka näytti jossakin vaiheessa saavuttavan päämääränsä, mutta alkoi yhtäkkiä näivettyä ja kääriytyä itseensä, kunnes sen voimat uupuivat ja siitä tuli myllynkivi, joka vei koko keskustaliikkeensaavuttamattomiin syvyyksiin. ”
”Tästä skandaalista äänestettiin Kouvolassa. Ääniä ei laskettu. Koska tulos olisi ollut häpeällinen.”
”Nyt Katri Kulmunin tehtävänä on uskotella omilleen ja muille, että Vapaudenpatsas seisoo edelleen tukevasta vanhalla paikallaan.”
723. Punamulta 190912
Punamulta (Fe2O3·H2O ) on selvästi yleisin keittomaalin pigmentti. Punamulta on rautapitoista savimaata, hyvin hienojakoista hematiittia. Koostumus vaihtelee esiintymispaikan mukaan, parhaat punamullat sisältävät jopa 95 prosenttia rautaoksidia. Pigmentin sävyt vaihtelevat sen sisältämien sivuaineiden mukaisesti. Tyypillisesti punamulta sisältää noin prosentin lyijyä, 0,5 % kuparia ja 10 % luonnon kvartsia. Sävy määrittyy myös polton mukaan: mitä kuumempi poltto sen tummempi sävy. Vanhojen punamultamaalien sävy oli varsin vaalea, koska lämpötilaa ei silloisilla uuneilla saatu kovin korkeaksi. Tällä vuosisadalla pigmenttien sävyjä on tasaisesti tummennettu, mutta myös vaaleampaa italianpunaista on saatavilla. (Wikipedia)
Punainen tupa ja perunamaa. Siinä suomalaisen maalaismaiseman perusväri. Tuttu aitavieri. Sinne kaivataan, kun maailmanmyrskyt tuivertavat. Sieltä on usein löytynyt puoluejärjestelmän turvallinen selkänoja.
Sinne kääntyi myös Suomen Keskustan upouuden puheenjohtajan katse linjapuheessaan, jonka hän piti Apollonkadun puoluetoimistossa.
Punamultayhteistyöllä on kunniakas perintö suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa.
Multa ja veri. Ruskea ja punainen. Niissä kohtaavat toisensa itsenäisen Suomen elämän ja kuoleman kohtalot.
Kouvolan puoluekokouksen jälkeen on arvuuteltu monella suulla, mihin suuntaan Maalaisliitto-Keskusta on nyt matkalla. ”Eteenpäin” ei ole vakuuttanut ketään. Odotetaan selkokielistä viestiä.
Puheenjohtaja Kulmunin havainto siitä, että muut puolueet ovat vieneet Keskustalta kaiken poliittisen liikkumatilan on realistinen ja oikeasuuntainen – mutta ilman täsmällisempää analyysia kovin heiveröinen.
Punamulta on ollut – kuten tiedetään – koko olemassaolonsa ajan muiden puolueiden ankarassa puristuksessa. Pahimmillaan kateuden ja pelottelun kohteena.
Muutamassa vuosikymmenessä, UKK:n aikakauden päätyttyä, kehittyi kuitenkin omalaatuinen ilmiö, jota alettiin kutsua epämääräisellä termillä pako keskustaan. Kaikki halusivat olla yleispuolueita ja keskustalaisia. Syntyi tungosta.
Siihen hämärtyi myös punamullan idea.
Nyt se voitaisiin keksiä uudelleen.
Olisi tarkistettava, kuinka keittomaalin pigmentti sopii nykyaikaan. Tarvitaanko uusia elementtejä, uutta tekniikkaa, uusia ajatuksia.
Punamullasta voisi tällä tavalla kehittyä käyttökelpoinen voimavara käytännön politiikkaan – ja ehkä myös ideologiseen pohdintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti