Matikka Lota lota on ainoa makeassa vedessä elävä turskalaji. Se on hyvin pienisuomuinen ja limaisen liukas kala. Väritykseltään se on keltaisen – tai tummanruskean kirjava. Kyljissä sillä on säännöttömiä kuvioita. Mahapuoli on vaalea. Mateen leuassa on turskakaloille tyypillinen viiksisäie.
Minulle matikka oli koko kouluajan vaikea pala. Maukas ja mystinen kylläkin. Syysjäillä jännittävä. Mutta oppiaineena hirmuinen.
Siksi tuntui oudolta, että matikka on nyt tunkeutumassa yliopistojen pisteytysjärjestelmässä ykkösaineeksi. Matematiikan ylioppilasarvosanalla on yhä suurempi painoarvo yliopistohaussa myös muilla kuin luonnontieteellisillä aloilla.
”Lukion pitkä matematiikka on mainio mittari kyvylle selviytyä yliopisto-opinnoista ja pärjätä nykyaikaisessa työelämässä. Matematiikan ymmärrys on ihmisoikeuskysymys.” (Professori Samuli Siltanen: ”Niin makeita ja cooleja juttuja!”, Terhi Hautamäki, Suomen Kuvalehti 37/2019)
Hyväksyn kyllä ajatuksen, että matematiikkaa on kaikkialla. Siksi se on hyödyllinen ja käyttökelpoinen aputiede. Mutta en sen sijaan osaa Samuli Siltasen tavoin olla iloinen kaikenlaisesta matematiikan suosionkasvusta.
Tuntuu nimittäin turhauttavalta edes yrittää täyttää niitä tiedon syvänteitä ja puutteita, jotka aikoinaan syntyivät koulussa, kun muut oppiaineet ajoivat matikan ohi ja valtasivat moninkertaisesti mielenmaisemani. En kuvittele myöskään jaksavani palata matikan syntysijoille lukemalla professori Siltasen uutuuskirjaa Astu matematiikan maailmaan(Otava 2019).
Tässä suhteessa olen toivoton tapaus.
Onneksi Viljo Vähänen on elänyt aivan toisenlaisessa maailmassa ja toisenlaisissa tunnelmissa.
Hänelle matikka on aina ollut lumoavaa. Helppoa ja vaivatonta. Väitöskirjakin matematiikasta syntyi kuin itsestään, vaikka minulle sen lukeminen oli ylivoimainen tehtävä. En osannut kääntää kaavoja suomenkielelle. En silti pitänyt matikan ymmärryksen puutetta omalla kohdallani ihmisoikeuskysymyksenä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti