277. Predestinaatio 140827

”Luin Suomen Kuvalehdestä entisen ulkoministerin ja nykyisen presidentin haastattelun, jossa hän sanoi olevan selvää, ettei Putinin juna pysähdy Ukrainaan ja että Moskovan iso strateginen tavoite on Euraasian unionin muodostaminen …”

- Tarkoitat siis ETYJin presidenttiä …

”Kyllä. Kyllä. Mutta ei minun pointtini ole siinä, vaan Euroopan ja Aasian liitossa, jonka hän mainitsi vain lyhyesti. Onhan se maantieteellisesti paljon loogisempi ja järkevämpi kuin Euroopan ja Amerikan liitto. Katso vaikka kartasta. Eurooppahan on vain Aasian pikkuinen nenänkärki. Se on vain yhden maailmansaaren pieni uloke. Siitä on pitkä matka Amerikkaan…”

- Totta. Yksi Atlantin kokoinen lätäkköhän siinä on vain välissä!

”Aivan. Ja tässä pointtini onkin.”

Viljo Vähänen piti pitkän tauon. Hän selvästikin mietti, että voisiko tai uskaltaisiko jatkaa.

Mutta minullahan oli aikaa odottaa.

”Onko Suomi predestinoitu kuulumaan iänikuisesti Euroopan ja Amerikan liittoon? Eikö se voisi yhtä hyvin kuulua Euroopan ja Aasian liittoon? Onhan sillä ikivanhat omat juurensa. Oma Kalevalansa. Ja oma tahtonsa. Miksi se ei voisi elää ja olla omillaan. Tehdä omin päin omia päätöksiään.

- Tarkoitat siis, että voisimme hypätä Putinin junaan?

”Kyllä. Juuri siihen. Mitä pelkäämistä siinä on?”

Tauko.

Alkoi jo tuntua aika hurjalta. 

Kun olen lukemassa Tellervo Krogeruksen suurenmoista elämänkertaa Matti Kuusesta, ajattelin, että Viljohan se varsinainen patkuli on. Ei mikään toisinajattelija vaan petturi. Meidänkö pitäisi kääntää selkämme Amerikalle ja alkaa tähyillä Kiinan muurin suuntaan! Ajatus tuntui lähinnä huvittavalta. Huonolta vitsiltä.

Mutta Viljo jatkoi.

Hän otti kirjahyllystäni Pekka Visurin kirjan Turvallisuuspolitiikka ja strategia (WSOY 1997), avasi sen sivuta  173 ja luki ääneen:

”Euraasialaisuudella on Venäjällä pitkät perinteet. Siinä korostetaan Venäjän aasialaisia intressejä ja valtakunnan monikansallista luonnetta. Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua Venäjä on maantieteellisesti entistä selvemmin Aasiaan painottunut, joten se pitäisi ottaa ulkopoliittisen orientaation lähtökohdaksi. Lisäksi tähän valintaan on vaikuttamassa Aasian kasvava merkitys maailmantaloudessa. Uusi euraasialaisuus korostaakin entistä enemmän taloudellisia intressejä ja yhteistoimintaa ulkopolitiikassa.”

”Lähteetkin kannattaa tässä mainita: (1) David Kerr The New Eurasianism: The Rise of Geopolitics in Russia’s Foreign Policy ja 2) Vesa Oittinen Eurasianismus – eine Integrationsideoligie für Russland?”

- Tarkoitat siis, että Pekka V. on arvannut Putinin junan käännöksen ja oivaltanut sen jujun jo seitsemäntoista vuotta sitten? Sehän selittäisi mainiosti myös sen, miksi tänä päivänä myös eräät arvostetut amerikkalaiset tutkijat ovat alkaneet ymmärtää, kuinka nyt ollaan uuden geopoliittisen aikakauden kynnyksellä. Vanhat rakenteet ovat murtumassa. Uusi pelottaa. Ei tiedetä, mikä on se liima, jolla uusi rakennus pysyisi pystyssä. Vestigia terrent. Ensimmäisen maailmansodan syttymisestä on vain sata vuotta. Ihmiselämässä se on paljon, mutta maantieteessä vain silmänräpäys.

”Juuri siitä on nyt kysymys. Mutta sitä on vaikeaa lähestyä, ellei predestinaation solmua pystytä avaamaan tai ainakin höllentämään. Miksi pidetään itsestään selvänä, ennalta määrättynä kohtalona että Suomi kuuluu Euroopan ja Amerikan liittoon? Eikö juuri siitä nouse tuo hirvittävä pelko, ettei Putinin juna pysähdykään Ukrainaan, vaan jatkaa siitä Atlantille saakka?”

Seurasi Viljo Vähäsen pitkä esitelmä predestinaatiosta ja siitä, kuinka kirkkoisät ja munkit ovat vuosisatojen ajan kiistelleet Jumalan roolista ihmisten elämässä. Onko ihmisellä oikeus valita oma kohtalonsa vai onko se jollakin tapaa ennalta määrätty? Voiko ihmisellä olla vapaata tahtoa? Jos voi, mitä se tarkoittaa käytännössä?

Olimme vähällä upota teologiseen suohon.

Ymmärsimme kuitenkin ajoissa, ettei Vladimir Putin ole teologisen junan kuljettaja eikä konduktöörikään, vaan vain eräs ihminen, kanssamatkustaja, johon erään valtion kokonaisvoimaa on tällä kertaa kiinnittynyt kohtalaisen runsaasti. Eikä hän ole tällä hetkellä toki ainoa maailmassa.

Kaikenlainen demonisointi, jota valtiomiehiin pakostakin on liimaantunut, vääristä kuvaa ja on vaaraksi vapaalle tahdolle.

Siksi olimme (pitkän keskustelumme päätteeksi) yksimielisiä siitä, että predestinaatiostakin voi irtaantua ja että se on sekä fyysisen että psyykkisen terveyden kannalta ihan hyvä asia.

Kannattaa kokeilla.

276. Rotaatio 140825

Geometriassa rotaatio on eräs yhtenevyyskuvaus. Siinä tasokuvio kierretään jonkin kiinteän pisteen ympäri taikka kolmiulotteisen avaruuden kappaleet jonkin akselin ympäri siten, että jokaisen pisteen vastinpiste kuvauksessa on samalla etäisyydellä tästä kiinteästä pisteestä tai akselista kuin alkuperäinen piste, mutta eri suunnassa.

Tavallisemmin sanottuna rotaatiolla tarkoitetaan kiertoliikettä, kappaleen kiertymistä tai pyörimistä itsensä ympäri.

Politiikassa rotaatiolla tarkoitetaan kiertovaihtelua. Hallitusta ei kaadeta, vaan istuvan hallituksen ministerinsalkkuja kierrätetään tai voittoisten vaalien jälkeen huolehditaan siitä, että ministeriruletti ei jysähdä aina samaan asentoon esimerkiksi vaalipiirien suhteen.

Diplomaateilla ja sotilailla on omat, ammattiin liittyvät rotaatiosysteeminsä. Vaihdetaan harjoituspaikkoja. Yksi kerrallaan pääsee korkeimmalle paikalle.

Vain matematiikassa rotaatio on käsittääkseni selvää ja ongelmatonta, joskin useimmat sen sovellutukset karkaavat kauaksi meikäläisen ymmärryksen ulkopuolelle.

Kaikkialla muualla rotaatiosta syntyy tulkinnallista kitkaa, jolla saattaa olla kiusallisiakin seuraamuksia.

Kuten tänään aamutelevisiossa, jossa kaksi kanavaamme (YLE ja MTV) näyttivät kilpailevan siitä, kumpi onnistuu saamaan lähetykseensä painavamman suurlähettilään, kun meidän viralliset edustajamme ulkomailla oli kutsuttu Helsinkiin vuosittaiseen päivityspalaveriin. Toinen sai Yhdysvaltain ja Venäjän suurlähettiläät vierekkäin omaan ohjelmaansa, toinen Kiinan suurlähettilään. Ehkäpä tässäkin kilpailussa rotaatio toteutuu 10 tai 20 vuoden aikaperspektiivillä..

Katsojan kannalta tässä ei tietenkään ollut mitään kiusallista, koska kanavia on helppo vaihtaa ja jälkilähetyksistä voi katsoa molemmat haastattelut milloin haluaa.

Sen sijaan korvaan särähti kommentti, joka koski sotilaskuljetuskoneesta purkautuvaa miesjoukkoa jonkin uuden Nato-maan (olisiko ollut Viron tai Puolan) lentokentällä:

”Se on vain rotaatiota.”

Oli välttämätöntä tarkistaa, mitä tällainen ”rotaatio” tarkoittaa.

Lähtökohtana oli olettamus, että sanojan (en pannut edes merkille, oliko se USA:n vai Venäjän lähettiläs, Kiinan se ei kuitenkaan ollut) tarkoituksena oli pehmentää televisiokuvaa ja sanoa, ettei sillä nyt ole niin suurta merkitystä. Ei siinä mistään invaasiosta ole kysymys. Ei se ole mikään Krimi.

Riippuu tietysti siitä, mistä näkökulmasta rotaatiota katsotaan.

Moskovasta katsottuna se näyttää erilaiselta kuin Washingtonista.

***

Otetaanpa ensin Washingtonin vinkkeli.

Dokumenttina voi käyttää Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintöä, jossa käsitellään Valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoja (NATO Response Force, NRF) täydentävään toimintaan (UaVM 1/2008 vp-VNS 1/2008 vp)

”NRF-joukkojen perustamisesta päätettiin Naton Prahan huippukokouksessa 2002 ja ne julistettiin täyteen valmiuteen marraskuussa 2006 Riiassa pidetyssä Naton huippukokouksessa. NRF on liittokunnan keskeinen väline Naton eurooppalaisten jäsenmaiden sotilaallisten kykyjen kehittämiseksi (transformaatio) ja harjoittamiseksi. Se on myös korkeassa valmiudessa oleva joukko, jota voidaan tarpeen mukaan räätälöitynä käyttää erilaisissa Naton toimeenpanemissa operaatioissa.”

”Ensimmäinen asteittaisen valmiuden mukaisesti koottava rotaatio on heinäkuussa 2008 valmiuteen astuva NRF-11. Asteittaisen valmiuden mallissa korkeassa valmiudessa pidetään alkuperäisen 25 000 sotilaan sijaan ainoastaan perussuorituskyvyt omaavaa joukkoa (sisältäen esikuntakomponentit, viesti- ja johtamisjärjestelmät, huolto- ja tukielementtejä sekä tietty määrä eri puolustushaarojen operatiivisia joukkoja). Peruselementin koko vaihtelee sen mukaan, mitä joukkoja osallistuvat maat siihen osoittavat. Naton sotilasviranomaiset arvioivat erikseen kunkin rotaation todellisen suorituskyvyn siihen liittyvine riskitekijöineen ennen valmiuteen asettamista. Perusosan tulee kyetä toteuttamaan itsenäisesti ainakin yksi NRF:n matalamman intensiteetin tehtävistä ilman vahvennuksia sekä toimimaan etujoukkona laajemmalle operaatiolle.”

”NRF:n tehtäväkentässä on monia yhtäläisyyksiä EU:n taisteluosastojen tehtäviin. NRF:n tehtäviksi on määritelty seitsemän tyyppisiä operaatioita. Näistä viisi NRF-joukkojen tulisi kyetä toteuttamaan omilla resursseillaan: evakuointitehtävät, tuki onnettomuustilanteiden seurausten hallinnassa, kriisinhallintatehtävät ml. rauhanturvaaminen, terrorismin torjuntaoperaatioiden tukeminen sekä pakotteisiin liittyvät saarto-operaatiot. Kuudes tehtävä on toimia operaatiossa käynnistysvaiheen joukkona, joka esimerkiksi aloittaa vaativan kriisinhallintaoperaation ja mahdollistaa myöhemmin suuremman pääjoukon saapumisen. Seitsemäs tehtävä muodostuu NRF-joukkokokonaisuuden ennalta ehkäisevästä vaikutuksesta, esimerkiksi kriisin leviämisen estämisessä.”

”Jokainen NRF-rotaatio koulutetaan erikseen. Mikäli kumppanimaa ilmoittaa joukkoja tiettyyn rotaatioon, ne osallistuvat sen puitteissa tapahtuvaan koulutukseen tai harjoituksiin. Tämän mekanismin kautta tapahtuu varsinainen suorituskykyjen kehittäminen. Joukot käyvät läpi monikansallisen harjoitusohjelman sekä joukkojen lopullisen sertifioinnin. Sertifioinnilla todennetaan määritettyjen suorituskykyvaatimusten saavuttaminen. Harjoitus- ja sertifiointivaiheen jälkeen rotaatioon kuuluvat joukot ovat asetettavissa valmiuteen.”

Tämähän on selvää pässinlihaa.

Suomessa jouduttiin tekemään pieniä piruetteja ennen kuin päästiin maistelemaan tuota liha-annosta.

Naton kokoamaan nopean toiminnan joukkoon voi sisältyä Euroopan unionin taisteluosastoja myös niistä Euroopan unionin maista, jotka eivät ole Naton jäseniä. Suomessa taisteluosastotoimintaan osallistuminen edellytti rauhanturvalain muuttamista kriisinhallintalaiksi, mikä mahdollisti suomalaisten joukkojen sotilaallisen käytön maan ulkopuolella.

Voimaan astuneen kriisinhallintalain mukaan päätöksen taisteluosaston lähettämiseen varautumisesta ja osaston lähettämisestä tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta.

Tällaiselta ”rotaatio” voi siis näyttää Washingtonista katsottuna.

Eduskunta on ehtinyt jo ihmetellä EU.n taistelujoukkojen seisottamista tyhjän panttina eikä tämänaamuisessa suurlähettiläiden haastatteluohjelmassa ollut tietenkään kysymys mistään varsinaisesta kriisinhallintaoperaatiosta (Baltiassa tai Puolassa).

Silti ”rotaatioa” näyttää Moskovasta katsottuna aivan toisenlaiselta, kun otetaan huomioon pitkin kevättä ja kesää kiristynyt kansainvälispoliittinen ilmapiiri.

***

Moskovan vinkkelistä antaa viitteitä Venäjän pysyvän Nato-lähettilään Alexander Grushkon antama haastattelu kesäkuun alussa Interfaxille.

On tietysti selvää, että Moskovassa on kaikki NRF-dokumentit luettu moneen kertaan ällätikun kanssa.

"Nato oli, ja on, johtava sotilaallinen organisaatio Euroopan-Atlantin alueella. Tämä on syy miksi, samalla kun kehitämme yhteistyötä sen kanssa yhteisten intressien piirissä, Venäjä on keskittänyt erityistä huomiota taatakseen riittävän puolustustason mitä tahansa skenaariota vastaan."

"Tiedetään, että sotilaallisissa asioissa potentiaalit ratkaisevat, eivät aikomukset - jotka, kuten viimeisimmät tapahtumat ovat osoittaneet, voivat muuttua - ja ne on otettava huomioon. Tämän vuoksi me näemme, että Naton uudet järjestelyt koskien Venäjää ilmenevät asianmukaisina muutoksina sotilaallisissa rakenteissa ja tulevat esiin Naton potentiaalisen sotilasvoiman kääntyessä ’itäiselle siivelle’. Me suoritamme vastaavasti toimenpiteitämme niin, ettei tämä vaikuta Venäjän turvallisuuteen".

”Vaatimukset sotilasvoiminen keskityksestä – olkoon ne luonteeltaan vaihtuvia (rotaatio) tai pysyviä – eivät ole sopusoinnussa Naton ja Venäjän välisten sopimusten kanssa. Oleellista ei ole, millä perusteella joukkoja keskitetään (rotaatiolla) vaan se, onko aseistettuja joukkoja Itä-Euroopassa vai ei.”

Näin siis Washingtonin ja Moskovan näkemykset siitä, kuinka sotilaskuljetuskoneista purkautuvia joukkoja on luettava, eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

”Niin on, jos siltä näyttää.”

Ehkäpä presidentti Kekkosen tunnettua taideteosta, jonka nimen hän oli saanut italialaiselta näytelmäkirjailijalta Luigi Pirandellolta, kannattaisi nyt tutkailla myös tässä valossa.

275. Viha 140822

Viha on paha asia. Vaikka sen nostaisi kämmenelleen kuin hehkuvan apilankukkasen, johon syysauringon säteet osuvat, siitä ei löydy kauneutta, ei hyvyyden tuoksua.

Jotkut kyllä väittävät, että vihalla on myös hyvät puolensa; että sillä on myös positiivista käyttövoimaa. Heidän mukaansa kyky tuntea vihaa antaa rohkeutta olla itsenäinen, riippumaton. Sen varassa voi puolustautua ja suojautua vaaroilta. He sanovat, että ihmisen kehityshistoriassa viha on auttanut torjumaan vaaroja ja selviytymään elossa äärimmäisen  uhkaavissakin tilanteissa.

Lähtökohtaisesti viha on kuitenkin negatiivinen tunne. Se saa alkunsa epäonnistumisen ja turhautumisen tunteista, kun toiveet ja tavoitteet törmäävät läpipääsemättömään muuriin. Kun edessä on pimeä ja ahdistava umpikuja.

Vilkaisu Googleen auttaa jälleen:

”Fyysisen kehon kannalta viha on vahvasti virittynyt tila. Se saa lihakset jännittymään, verenpaineen nousemaan ja adrenaliinin, kiihtymys- ja puolustautumishormonin, erittymään. Pitkäkestoinen vihamielisyys kuluttaa paljon kehon voimavaroja. Hallitsemattoman vihan vallassa on myös suuri riski loukata, satuttaa, alistaa tai kiusata toisia.

Vihan toistuva kokeminen tai päivittäinen ilmaiseminen vain lisää vihamielisyyttä, eikä auta vihan kanavoimisessa. Tyynnyttämisen ja rauhoittamisen opettelu on hyödyllistä, jos kärsii jatkuvasta vihamielisyydestä. Viha onkin erityisen vaativa tunne; sitä on voitava ja osattava ilmaista tarvittaessa. Toisaalta sitä pitäisi olla purkamatta hallitsemattomasti, lietsomatta lisää ja juuttumatta siihen liian pitkäksi aikaa.”

Vihaa pitäisi siis voida helpottaa, kanavoida, jotta se ei saisi yliotetta elämästä; jotta se ei tunkeutuisi kaikkialle kuin hoitamaton syöpä tai tulvapadot särkenyt mutavesi.

Mutta. Mutta.

Kuinka saisin padotuksi sen vihan ryöpsähdyksen, mikä syntyi mielessäni, kun näin uutisissa leviävän teloitusvideon ja ajattelin, että entäpä jos tuo teloitettu olisi oma poikani. Enkö silloin ryhtyisi etsimään käsiini teloittajaa tarkoituksenani kostaa?

Vieläkin tunnen, kuinka viha kiehuu sydämessäni!

Mutta.

Juuri näinhän vihan mekanismi toimii. Se valtaa yksittäisen sielun. Sen tarkoitus on aiheuttaa kaaos siellä. Ja sen tarkoitus on levitä. Tarttua toiseen. Toiseen. Toiseen. Loputtomasti.

Tauko.

Pakotin ajatukseni pysähtymään. Rauhoittumaan. Kysymään.

Vihan vallassa järki ei toimi.

Viha on kuin pystyyn nostettu dominonappula. Jos annat sen kaatua, se vie mukanaan kaikki toisetkin nappulat.

Lopulta on vain tasaista. Pimeää. Sama umpikuja kuin alussa.

Siksi kysyn, miksi Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio ISIS mestasi toimittaja James Flylen?  Missä ovat tämän hirvittävän teon juuret? Miksi se tehtiin juuri nyt? Voisiko pohjaton viha ilmetä nykytekniikan valossa suoremmin?

Auringonsäteet eivät osu apilankukkaan. Ne eivät herätä yhtään toivon pilkahdusta.

Olen lukenut vuosia sitten Koraanin sanasta sanaan, myös Lehmän suuran: ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä.”
(Koraani 2:190, suomennos Hämeen-Anttila, 1995).

 En huomannut laskea, että sana jihad (kamppailu, kilvoittelu) esiintyy kirjassa 41 kertaa, mutta nyt ymmärrä, että siinä piilee avain teloitusvideoon.

Kysymys on siis uskonnosta. Kirjoitetun sanan tulkinnasta.

Kun pohjatonta, epätoivoista vihaa ei löydy kirjoitetusta tekstistä, sen on täytynyt syntyä sen ulkopuolella, tulkintojen kivikkoisella tiellä. Silloin tullaan kipeään kysymykseen, kenellä on oikeus tulkita ja mihin tekoon tulkinta saa johtaa. Eikä tästä ole kukonaskeleenkaan verta niihin oppiriitoihin, jotka ovat vuosituhansia vaivanneet kaikkia uskontoja ja uskontokuntia. Meillähän on siitäkin myös omat kokemuksemme.

Kuka on oikeutettu auktorisoitu tulkitsemaan, mitä Jumala on sanonut ja tarkoittanut? Kuka on ”väärintekijä”? Entä ”oikeintekijä”?

Maailma on täynnä ”fundamentalisteja”!

Mutta voiko niin pahaa tunnetta kuin viha, kotouttaa mihinkään yhteiskuntaan tai yhteiskuntajärjestelmään? Eikö se olisi syvässä, periaatteellisessa ristiriidassa hyvän elämän ja sivistyspyrkimysten kanssa?

Vaikka jotkut saattoivat aikoinaan ajatella, että ryssäviha toimi talvisodassa ”positiivisena käyttövoimana”, siitä tuskin on rakentavaksi ainekseksi tänä päivänä.

Ja vaikka tavoitteeksi asetettaisiin kaikista uskonnoista riippumaton, itseohjautuva ja vastuullinen ihminen, eikö hänellekin viha olisi käyttökelvoton työväline.

Eikö jokainen silmittömän vihan vallassa tehty teko ole väärintekijän suorittama?