”Luin Suomen Kuvalehdestä entisen ulkoministerin ja nykyisen presidentin
haastattelun, jossa hän sanoi olevan selvää, ettei Putinin juna pysähdy
Ukrainaan ja että Moskovan iso strateginen tavoite on Euraasian unionin
muodostaminen …”
- Tarkoitat siis ETYJin presidenttiä …
”Kyllä. Kyllä. Mutta ei minun pointtini ole siinä, vaan Euroopan ja Aasian
liitossa, jonka hän mainitsi vain lyhyesti. Onhan se maantieteellisesti paljon loogisempi
ja järkevämpi kuin Euroopan ja Amerikan liitto. Katso vaikka kartasta. Eurooppahan
on vain Aasian pikkuinen nenänkärki. Se on vain yhden maailmansaaren pieni
uloke. Siitä on pitkä matka Amerikkaan…”
- Totta. Yksi Atlantin kokoinen lätäkköhän siinä on vain välissä!
”Aivan. Ja tässä pointtini onkin.”
Viljo Vähänen piti pitkän tauon. Hän selvästikin mietti, että voisiko tai
uskaltaisiko jatkaa.
Mutta minullahan oli aikaa odottaa.
”Onko Suomi predestinoitu kuulumaan iänikuisesti Euroopan ja Amerikan
liittoon? Eikö se voisi yhtä hyvin kuulua Euroopan ja Aasian liittoon? Onhan
sillä ikivanhat omat juurensa. Oma Kalevalansa. Ja oma tahtonsa. Miksi se ei
voisi elää ja olla omillaan. Tehdä omin päin omia päätöksiään.
- Tarkoitat siis, että voisimme hypätä Putinin junaan?
”Kyllä. Juuri siihen. Mitä pelkäämistä siinä on?”
Tauko.
Alkoi jo tuntua aika hurjalta.
Kun olen lukemassa Tellervo Krogeruksen suurenmoista elämänkertaa Matti
Kuusesta, ajattelin, että Viljohan se varsinainen patkuli on. Ei mikään toisinajattelija vaan petturi. Meidänkö
pitäisi kääntää selkämme Amerikalle ja alkaa tähyillä Kiinan muurin suuntaan! Ajatus
tuntui lähinnä huvittavalta. Huonolta vitsiltä.
Mutta Viljo jatkoi.
Hän otti kirjahyllystäni Pekka Visurin kirjan Turvallisuuspolitiikka ja strategia (WSOY 1997), avasi sen
sivuta 173 ja luki ääneen:
”Euraasialaisuudella on Venäjällä pitkät perinteet. Siinä korostetaan
Venäjän aasialaisia intressejä ja valtakunnan monikansallista luonnetta. Kylmän
sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua Venäjä on maantieteellisesti entistä
selvemmin Aasiaan painottunut, joten se pitäisi ottaa ulkopoliittisen orientaation
lähtökohdaksi. Lisäksi tähän valintaan on vaikuttamassa Aasian kasvava merkitys
maailmantaloudessa. Uusi euraasialaisuus korostaakin entistä enemmän
taloudellisia intressejä ja yhteistoimintaa ulkopolitiikassa.”
”Lähteetkin kannattaa tässä mainita: (1) David Kerr The New Eurasianism: The Rise of Geopolitics in Russia’s Foreign Policy
ja 2) Vesa Oittinen Eurasianismus – eine
Integrationsideoligie für Russland?”
- Tarkoitat siis, että Pekka V. on arvannut Putinin junan käännöksen ja
oivaltanut sen jujun jo seitsemäntoista vuotta sitten? Sehän selittäisi
mainiosti myös sen, miksi tänä päivänä myös eräät arvostetut amerikkalaiset
tutkijat ovat alkaneet ymmärtää, kuinka nyt ollaan uuden geopoliittisen
aikakauden kynnyksellä. Vanhat rakenteet ovat murtumassa. Uusi pelottaa. Ei
tiedetä, mikä on se liima, jolla uusi rakennus pysyisi pystyssä. Vestigia terrent. Ensimmäisen
maailmansodan syttymisestä on vain sata vuotta. Ihmiselämässä se on paljon,
mutta maantieteessä vain silmänräpäys.
”Juuri siitä on nyt kysymys. Mutta sitä on vaikeaa lähestyä, ellei predestinaation solmua pystytä avaamaan
tai ainakin höllentämään. Miksi pidetään itsestään selvänä, ennalta määrättynä kohtalona että Suomi
kuuluu Euroopan ja Amerikan liittoon? Eikö juuri siitä nouse tuo hirvittävä pelko,
ettei Putinin juna pysähdykään Ukrainaan, vaan jatkaa siitä Atlantille saakka?”
Seurasi Viljo Vähäsen pitkä esitelmä predestinaatiosta
ja siitä, kuinka kirkkoisät ja munkit ovat vuosisatojen ajan kiistelleet
Jumalan roolista ihmisten elämässä. Onko ihmisellä oikeus valita oma kohtalonsa
vai onko se jollakin tapaa ennalta määrätty? Voiko ihmisellä olla vapaata
tahtoa? Jos voi, mitä se tarkoittaa käytännössä?
Olimme vähällä upota teologiseen suohon.
Ymmärsimme kuitenkin ajoissa, ettei Vladimir Putin ole teologisen junan kuljettaja
eikä konduktöörikään, vaan vain eräs ihminen, kanssamatkustaja, johon erään valtion kokonaisvoimaa on tällä kertaa kiinnittynyt kohtalaisen runsaasti.
Eikä hän ole tällä hetkellä toki ainoa maailmassa.
Kaikenlainen demonisointi, jota
valtiomiehiin pakostakin on liimaantunut, vääristä kuvaa ja on vaaraksi
vapaalle tahdolle.
Siksi olimme (pitkän keskustelumme päätteeksi) yksimielisiä siitä, että predestinaatiostakin voi irtaantua ja
että se on sekä fyysisen että psyykkisen terveyden kannalta ihan hyvä asia.
Kannattaa kokeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti