270. Katupoika 140812

Viljo Vähänen vihelteli katupoikaa heti, kun avasin hänelle aamuvarhaisella oven. Oli alkanut (lopultakin) sataa sen verran rankasti, että jätimme Ryssänkärjen lenkin väliin.

- Mikä on?

Tiesin kyllä vanhastaan, että vihellyksellä oli jokin tarkoitus. Symboli. Että Viljo näytteli nyt jälleen jotakin roolia.

”Muistat varmaan tämän sävelen?”

- No joo. Tuttu on. Vihellettynä. Sörkän laitakatujen …

”Jees”.

Ja Viljo alkoi selittää.

”Se on sävelletty jatkosodan aikaan vuonna 1941. George de Godzinsky. Sanat Turo Kartto. Sota-ajan viihdyttäjiä molemmat. Se on elokuvasta Onnellinen ministeri. Kuka lienee ollut. En ehtinyt tarkistaa. Katupoikien laulussa on kuitenkin kepeän nostalginen tunnelma. Kun joskus näemme pollarin kätköissä Sörkan laitakaupungin, niin silloin vihelletään näin…”

Viljo vihelsi.

”Poika illalla kun käypi tanssimaan. Kun kuuhut nauraa taivaaltaan. Vilheltääpi hän tytön akkunaan...”

- Mihin puhuja pyrkii? kysyin, kun Viljo oli päässyt koko refrengin loppuun ja veti henkeään. Aikoi ilmeisesti jatkaa esitelmäänsä.

Viljo meni yllättäen aivan vakavaksi.

Hän selitti lukeneensa eilen ruukinmatruunan blogin ”Katupojan pohjakoulutuksella suurpolitiikan syövereihin”. Siinä ex-katupoika ja ex-KGB-mies kohtaa dekadentit, laiskanpulskeat länsimaiden hallitsijat, heikot pellet, ja hämmästyy täydellisesti, kun nämä panevatkin tikkuja ristiin Ukrainan puolesta. Siitäkös Maailman musta vihollinen (Morgroth) saa tulta siipiinsä ja päättää ottaa askelen, josta ei enää voi perääntyä menettämättä kasvojaan. Ei tarvitse muuta kuin että joku FSB:n spuukki huomaa, että hänen investointinsa ja omaisuutensa ovat menneet talouspakotteiden myötä vessasta alas tai että oligarkit päättävät hankkiutua pakotteista eroon. Ja palatsivallankumous on valmis.

”Eikä siinä kaikki”, Viljo jatkoi. ”Venäjän kansa on asettunut masokistisesti kiusaajansa ja tylyttäjänsä taake. Mutta ennemmin tai myöhemmin Morgothille käy kuin Janajevin juntalle. Tai sitten päädytään ydinsotaan, jossa Venäjä nuketetaan lasitasangoksi”

Häh?

Sanoin lukeneeni samaisen tekstin ja ajatelleeni myös katupojan psykologiaa.

- Ollaanko nyt jälleen samanlaisessa sotapsykoosissa ja propagandamyrskyssä kuin maaliskuussa 1940, kun kansa oli kuullut talvisodan järkyttävät rauhanehdot ja kun kesäkuussa 1941 lähdettiin tukemaan Saksan Barbarossa-operaatiota? Vähän niin kuin kosto mielessä. Äärimmäinen masennus ja äärimmäinen riemu sotkeutuvat käsittämättömäksi, haisevaksi liejumereksi, johon kukaan järkevä ihminen ei voi edes varpaanpäitään kastella.

”Niin. Kyllähän Morgothin maailma näyttää aika lailla erilaiselta kuin Tuure Karton ja George de Godzinskyn luoman katupojan maailma. Mutta jos lähdetään aksiomaattisesti siitä, että nyt eletään väkivallan kyllästämässä, jatkuvan pelon täyttämässä maailmassa, jossa on lupa sylkeä suustaan minkävärisiä sammakoita tahansa, ei paljon toivoa paremmasta, sivistyneemmästä ja järkevämmästä maailmasta taida olla.”

Viljo veti henkeä.

”Kun Urho Kekkonen, Josif Vissarionovištš Dzhugashvil ja Silmarillionin Morgoth sotketaan samaan soppaan, jota hämmennetään mieschauvinistisian exän sokealla kiihkolla, ei tuloksena voi olla muuta kuin älyllinen, nuketettu lasitasanko.”

- Onneksi  maamme ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon ei tarvitse lähteä luistelemaan sille tasangolle.

Herrat, narrit eivät kai vihellä lain. Senpä tahdon heille sen opettaa vain. Se taito heille kai tarpeen lie. Tuo taito teille se tarpeen lie. Sen käyttää voi kun Sörkkään päin käy tie. Sen laulaa voi kun täältä pois käy tie.