Tuhat taalaa tuntuu isolta summalta. Ja onhan se sitä, vaikka tehtäisiin
kaikki inflaatiokorjaukset ja valuutanvaihdokset. Jos tuollainen määrä kahden euron kolikoita
pamahtaisi yhtäkkiä taskun pohjalle, sitä ei voisi olla huomaamatta.
Tuhannen taalan paikkoja nousee jatkuvasti horisonttiin kuin aamuaurinkoja
ja yhtä varmasti ne katoavat illan tullen.
Alun perin kyse oli amerikkalaisesta radiotietovisasta take it or leave it sotavuosilta. Siinä alkupotti on 64 taalaa ja
se kasvoi sitä mukaa kuin kysymykset vaikeutuivat. Villitys levisi sittemmin
ympäri maailmaa erilaisina variaatioina. Ja potit kasvoivat kuin pullataikina.
Meillä tietovisa tunnettiin heti sotien jälkeen viisasten kerhona, mutta siinä palkkiot pysyivät aivan vaatimattomina,
kunnes erilaiset ota tai jätä
kilpailut nostivat potteja huikeisiin korkeuksiin. Veikkaus ja lotto repäisivät
sittemmin taivaat auki onnenonkijoille.
Nykyisin tuhannen taalan paikkoja menettävät etupäässä jääkiekkoilijat ja
jalkapalloilijat.
Eilen sellainen aukesi kuitenkin myös tasavallan presidentille.
Onnen ikkuna. Suuri mahdollisuus. Yllätys.
Sosiaalinen media some täyttyi
hetkessä tuhansilla spekulaatioilla.
Olisiko tässä mahdollisuus profiloitua? Löytyisikö keskeltä vellovaa
informaatiosotaa sellainen väylä, josta olisi hyötyä meille? Toisiko se meille
yllätysvoittoa?
Mene ja tiedä.
Ei siis ota tai jätä. Askel on jo otettu. Teko on tehty. Tuloksia
odotetaan.
Tällaisissa tilanteissa kaikkia kortteja ei varmaankaan lyödä heti pöytään.
Pelataan avopokeria sököä jossa
suurin osa korteista kääntyy näkyville, mutta yksi säilyttää salaisuutensa. Sen
avulla on mahdollisuus bluffata tai voittaa tuhat taalaa. Mutta potti kasvaa.
Jännitys nousee.
Hollantilainen journalisti ja eläkkeelle päässyt Amsterdamin yliopiston
professori Karen von Wolferen ei varmaankaan tiennyt kahden presidentin
tapaamisesta Krimin niemimaalla, kun hän kirjoitti 14.8.2014 artikkelinsa The Ukraine, Corrupted
Journalism, and the Atlanticist (http://www.unz.com). Hän ei sen vuoksi voinut bluffata omalla kortillaan,
vaan käänsi sen näkyville ennen kuin presidentit olivat edes aloittaneet oman
pelinsä.
Kortit oli kuitenkin jo jaettu.
Professori von Wolferen oli valinnut artikkelinsa kuvitukseksi nuorehkon
miehen, jonka silmät oli peitetty liinalla.
Näyttää kuitenkin siltä, että kirjoittaja on nähnyt jotakin arvokasta ja
hyödyllistä suuren mediamyrskyn keskellä.
Poimin hänen korttipakastaan vain Krimiä koskevan kohdan (vapaasti
suomennettuna), koska siinä on nyt jo lähes äärimmilleen kiristyneen
kansainvälispoliittisen jännityksen ydin (erityisesti, kun otetaan huomioon,
millä paikalla, Sotshissa, presidentit tapasivat.
”Atlansilaisuudessa unohdetaan historialliset tosiasiat, kun väitetään,
että Vladimir Putin suorittiin invaasion, hyökkäyksen, Krimin niemimaalle.
Tässä jälleen amerikkalainen valtamedia yrittää luoda omaa poliittista
reaalimaailmaansa. Ei se ollut mikään invaasio, koska venäläiset olivat jo
olleet pitkän aikaa sitä ennen Mustanmeren ’lämpöisillä vesillä”. Krim on ollut
osa Venäjää yhtä kauan kuin Yhdysvallat on ollut olemassa.”
Eihän se tietenkään ollut mikään yllätyskortti. Tämä tosiasiahan on ollut
kaiken aikaa näkyvillä. Venäjä ja Ukraina kuuluivat vuonna 1954 samaan
valtioon, Neuvostoliittoon, kun Nikita Sergeyevich Khrushchev, joka itse oli kotoisin Krimiltä, antoi
niemimaansa lahjaksi Ukrainalle.
Ukrainan kriisi tuskin laukeaa ennen
kuin kysymys Krimin nykyinen asemasta kansainvälispoliittisessa järjestelmässä
ratkaistaan.
On hyvä muistaa, ettei Kansainliitoa ja
Yhdistyneitä Kansakuntia ollut olemassakaan silloin, kun Amerikan Yhdysvallat
syntyi ja maailma ajautui suurten vallankumousten ja sotien kierteeseen.
Kansainvälinen oikeuskin hapuili tuohon
aikaan vasta kehtonsa reunoja, vaikka siihen nyt vedotaan niin suurella äänellä
ja intohimolla.
Mutta Krimin niemimaa oli olemassa ja on
edelleen. Entisellä paikallaan.
Aurinko nousee idästä ja laskee länteen.
Ei siinä ole mitään väärää tai pelottavaa. Se on pelkkä tosiasia.
Krimin ongelman ratkaiseminen
kansainvälisen oikeuden instrumentteja käyttäen on tuhannen taalan kysymys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti