Pelko on paha asia. Erityisesti suhteeton, väärä pelko. Se ahdistaa. Se voi
johtaa harhaan. Umpikujaan. Sairauteen.
Väärästä pelosta on vaikeaa päästä irti. Se menee syvälle. Vereen saakka.
Geeneihin. Se särkee rakenteita. Se sulkeutuu aivomuurin taakse.
”Pelkään, että me, jotka olemme nyt mukana, tuhoamme kansamme sielun, ja se
merkitsee kansalle kuolemaa.”
Nämä sanat on kaivanut esille teologi, tutkija, ”Venäjän realiteettien”
tuntija, joka palasi tutkimusmatkaltaan Ukrainasta (ks. Arto Luukkanen Ukrainan asian on meidän asiamme. J.K.
Paasikivi 25.10.1946 lähettämättömässä kirjeessään ministeri Eero A. Vuorelle;
puheenvuoro. Uusi Suomi 11.8.2014)
Halusiko teologi kertoa (korkeaan, maalliseen auktoriteettiin vedoten),
että Suomen kansa on nyt tuhoamassa sieluaan ja että se on kuoleman vaarassa?
Että se ei kuule Suojelusenkelinsä varoituksia?
Ukrainan terveiset viittaavat vahvasti tähän suuntaan.
Sanat lienee tarkoitettu pelotteiksi. Ehkäpä jopa pakotteiksi.
”Pahinta on taas se, että meillä on vallassa pelon ilmapiiri, jossa
kansalle muistutetaan alistumisen iloista. Pakotteet pelottavat, mutta eniten
pelottaa itänaapurin arvaamattomuus.”
Mutta vertaus ontuu.
Pelollahan on pitkä varjo. Sen juuret ulottuvat syvälle.
Kun Mannerheim erosi virastaan vuonna 1946, eduskunta valitsi
poikkeuslailla J.K. Paasikiven presidentiksi. Ehkä uuden presidentin pelko
maansa tulevaisuudesta ei noissa olosuhteissa ollut suhteeton eikä väärä, vaan
hän oli aidosti peloissaan.
Paasikiven kirjeestä E.A. Vuorelle on kulunut 68 vuotta. Sehän on aika
pitkä aika. Luulisi, että kylmä reaalinen
analyysi voisi vuonna 2014 osoittaa, että presidentin pelko oli väärä.
Suomi on itsenäisenä kansakuntana ja valtiona edelleen olemassa! Sen sielu ei
ole tuhoutunut. Se ei ole kuollut.
Mutta teologin mielestä tämä onkin vain silmänlumetta.
Kaikella sillä arvovallalla, jonka väitöskirja (The Party of unbelief: The religious policy of the Boshevik party, Helsingin
Yliopisto, 1994) ja tutkimuslaitos (Renvall-instituutti) sekä dosentuurit
(Helsinki, Tampere, Turku) antavat, teologi julistaa, että ”itäisestä
naapuristamme on tulossa imperialistinen valtio ja kansainvälinen hylkiö”, ja
että erilaiset eksät (diplomaatit, ministerit, ajattelijat, tutkijat) ovat
lähteneet ”viimeiselle ristiretkelle puolustamaan militarismia ja aggressiota”.
Halleluja!
Pelkään pahoin (!), että teologi on sekoittanut analyysiinsä omia
poliittisia intohimojaan ja toiveitaan.
Eräs pelon monista (pelottavista) ominaisuuksista on se, että se tarttuu.
Se kulkee ihmisistä ihmisiin. Maasta toiseen. Järjestelmästä toiseen.
Se ylittää sukupolvien rajoja. Aikakausia.
Se on kuin pahansuopien ihmisten supermagneetti, joka vetää puoleensa ja
kerää ympärilleen kannattajia ja sympatisöörejä.
Juuri tämä ominaisuus näyttää muodostavan ylitsepääsemättömän suuren houkutuksen kaikenlaisille
salaseuroille, uskontokunnille ja rikollisjengeille.
Pahoin epäilen (!) että teologimme on joutunut sen uhriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti