275. Viha 140822

Viha on paha asia. Vaikka sen nostaisi kämmenelleen kuin hehkuvan apilankukkasen, johon syysauringon säteet osuvat, siitä ei löydy kauneutta, ei hyvyyden tuoksua.

Jotkut kyllä väittävät, että vihalla on myös hyvät puolensa; että sillä on myös positiivista käyttövoimaa. Heidän mukaansa kyky tuntea vihaa antaa rohkeutta olla itsenäinen, riippumaton. Sen varassa voi puolustautua ja suojautua vaaroilta. He sanovat, että ihmisen kehityshistoriassa viha on auttanut torjumaan vaaroja ja selviytymään elossa äärimmäisen  uhkaavissakin tilanteissa.

Lähtökohtaisesti viha on kuitenkin negatiivinen tunne. Se saa alkunsa epäonnistumisen ja turhautumisen tunteista, kun toiveet ja tavoitteet törmäävät läpipääsemättömään muuriin. Kun edessä on pimeä ja ahdistava umpikuja.

Vilkaisu Googleen auttaa jälleen:

”Fyysisen kehon kannalta viha on vahvasti virittynyt tila. Se saa lihakset jännittymään, verenpaineen nousemaan ja adrenaliinin, kiihtymys- ja puolustautumishormonin, erittymään. Pitkäkestoinen vihamielisyys kuluttaa paljon kehon voimavaroja. Hallitsemattoman vihan vallassa on myös suuri riski loukata, satuttaa, alistaa tai kiusata toisia.

Vihan toistuva kokeminen tai päivittäinen ilmaiseminen vain lisää vihamielisyyttä, eikä auta vihan kanavoimisessa. Tyynnyttämisen ja rauhoittamisen opettelu on hyödyllistä, jos kärsii jatkuvasta vihamielisyydestä. Viha onkin erityisen vaativa tunne; sitä on voitava ja osattava ilmaista tarvittaessa. Toisaalta sitä pitäisi olla purkamatta hallitsemattomasti, lietsomatta lisää ja juuttumatta siihen liian pitkäksi aikaa.”

Vihaa pitäisi siis voida helpottaa, kanavoida, jotta se ei saisi yliotetta elämästä; jotta se ei tunkeutuisi kaikkialle kuin hoitamaton syöpä tai tulvapadot särkenyt mutavesi.

Mutta. Mutta.

Kuinka saisin padotuksi sen vihan ryöpsähdyksen, mikä syntyi mielessäni, kun näin uutisissa leviävän teloitusvideon ja ajattelin, että entäpä jos tuo teloitettu olisi oma poikani. Enkö silloin ryhtyisi etsimään käsiini teloittajaa tarkoituksenani kostaa?

Vieläkin tunnen, kuinka viha kiehuu sydämessäni!

Mutta.

Juuri näinhän vihan mekanismi toimii. Se valtaa yksittäisen sielun. Sen tarkoitus on aiheuttaa kaaos siellä. Ja sen tarkoitus on levitä. Tarttua toiseen. Toiseen. Toiseen. Loputtomasti.

Tauko.

Pakotin ajatukseni pysähtymään. Rauhoittumaan. Kysymään.

Vihan vallassa järki ei toimi.

Viha on kuin pystyyn nostettu dominonappula. Jos annat sen kaatua, se vie mukanaan kaikki toisetkin nappulat.

Lopulta on vain tasaista. Pimeää. Sama umpikuja kuin alussa.

Siksi kysyn, miksi Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio ISIS mestasi toimittaja James Flylen?  Missä ovat tämän hirvittävän teon juuret? Miksi se tehtiin juuri nyt? Voisiko pohjaton viha ilmetä nykytekniikan valossa suoremmin?

Auringonsäteet eivät osu apilankukkaan. Ne eivät herätä yhtään toivon pilkahdusta.

Olen lukenut vuosia sitten Koraanin sanasta sanaan, myös Lehmän suuran: ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä.”
(Koraani 2:190, suomennos Hämeen-Anttila, 1995).

 En huomannut laskea, että sana jihad (kamppailu, kilvoittelu) esiintyy kirjassa 41 kertaa, mutta nyt ymmärrä, että siinä piilee avain teloitusvideoon.

Kysymys on siis uskonnosta. Kirjoitetun sanan tulkinnasta.

Kun pohjatonta, epätoivoista vihaa ei löydy kirjoitetusta tekstistä, sen on täytynyt syntyä sen ulkopuolella, tulkintojen kivikkoisella tiellä. Silloin tullaan kipeään kysymykseen, kenellä on oikeus tulkita ja mihin tekoon tulkinta saa johtaa. Eikä tästä ole kukonaskeleenkaan verta niihin oppiriitoihin, jotka ovat vuosituhansia vaivanneet kaikkia uskontoja ja uskontokuntia. Meillähän on siitäkin myös omat kokemuksemme.

Kuka on oikeutettu auktorisoitu tulkitsemaan, mitä Jumala on sanonut ja tarkoittanut? Kuka on ”väärintekijä”? Entä ”oikeintekijä”?

Maailma on täynnä ”fundamentalisteja”!

Mutta voiko niin pahaa tunnetta kuin viha, kotouttaa mihinkään yhteiskuntaan tai yhteiskuntajärjestelmään? Eikö se olisi syvässä, periaatteellisessa ristiriidassa hyvän elämän ja sivistyspyrkimysten kanssa?

Vaikka jotkut saattoivat aikoinaan ajatella, että ryssäviha toimi talvisodassa ”positiivisena käyttövoimana”, siitä tuskin on rakentavaksi ainekseksi tänä päivänä.

Ja vaikka tavoitteeksi asetettaisiin kaikista uskonnoista riippumaton, itseohjautuva ja vastuullinen ihminen, eikö hänellekin viha olisi käyttökelvoton työväline.

Eikö jokainen silmittömän vihan vallassa tehty teko ole väärintekijän suorittama?