269. Näyttelijä 140810

Odottaessani eilen illalla superkuun ilmestymistä taivaalle jysähdin kiinni mustaan jäähän. Kontrasti olisi tuskin voinut olla suurempi, sillä olin päivällä ollut purjehtimassa  M/aux Astridilla helteisellä Suomenlahdella. Ei siellä näkynyt mustaa eikä sinistä jäätä, vaan ainoastaan auringon kimallusta kevyillä laineilla.

Yle-Teeman vieraana oli näyttelijä Outi Mäenpää. Olin valmistautunut näkemään Kati Outisen, Aki Kaurismäen naisen. Nimet tahtovat mennä näillä vuosikymmenillä sekaisin. Olin siis vähän pettynyt, kun kuvaruutuun ilmestyikin väärä näyttelijä.

Onneksi en sulkenut töllöä, vaan jäin katsomaan ja odottamaan Wallanderia sekä täyskuuta ja iltatähteä, joka on uskollisesti ilmestynyt länsitaivaalle, Lauttasaaren kirkontornin yläpuolelle, selvästi ennen puoltayötä.

Monelle ”Musta jää” oli varmasti tuttu. Olihan se kerännyt peräti kuusi Jussi-palkintoa. Minulle ei. Vain nimen muistin hämärästi. En ohjaaja, en näyttelijöitä enkä sitä, että se oli suomalais-saksalainen.

Kesäkinon kymmenminuuttinen avasi solmun. Outi Mäenpää suorastaa räjäytti sen auki.

Mitä on elokuvanäyttelijän työ?

Kaivoin ensin (Googlesta tietenkin) esille joitakin faktoja.

”Musta jää on 19. lokakuuta 2007 ensi-iltaan tullut suomalainen draamaelokuva, joka suunnattiin myös kansainvälisille markkinoille. Ennen varsinaista ensi-iltaa se esitettiin Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla saman vuoden syyskuun 26. päivänä. Se on jännittävä kolmiodraama mustasukkaisuudesta, valheista ja moninkertaisista petoksista. Pääosissa Outi Mäenpää, Ria Kataja ja Martti Suosalo. Ohjaus Petri Kotwica.”

OK. Olin siis vain seitsemän vuotta ajastani jäljessä!

Näyttelijä Outi Mäenpää nosti minut takaisin rattaille enkä tuntenut saaneeni kovin pahoja kuhmuja tai mustelmia putoamiseni johdosta.

Katsoin tänä aamuna (sunnuntaina) Areenasta haastattelun uudelleen ja kirjoitin muistiin joitakin kohtia. Erityisesti jäi mieleeni ”tekstin puhdistus”, joka tapahtui yhden kuukauden aikana, jolloin näyttelijät improvisoivat erilaisia kohtauksia ohjaajalle. Sen jälkeen seurasi 5-6 vuoden tauko! Se tuntuu käsittämättömän pitkältä, kun ajattelee, että elokuvallakin (taideteoksella) on jonkinlainen aikataulu, valmistumisaika, budjetteineen kaikkineen.

Juuri tätä seikkaa näyttelijä Outi Mäenpää käsitteli lähtemättömän kauniilla tavalla omassa puheenvuorossaan.

”Tunsin ihan oikeaa ahdistusta, kun kuulin mieheni soittavan rakastajattarelleen, joka istui vieressäni, kun ajoimme länsiväylää pitkin. Käteni todella tärisivät, kun sytytin tupakkaani.”

Ymmärsin, kuinka vaikeassa ja vaativassa raossa nimenomaan elokuvanäyttelijä joutuu elämään, kun hänen on mentävä roolihahmonsa sisälle ja tulkittava mahdollisimman syvällisesti niitä tunteita, jotka käsikirjoittaja ja ohjaaja ovat uskoneet hänen tehtäväkseen. On esiinnyttävä kameralle ja välitettävä jokaisella solullaan (myöhemmin konkretisoituville) katsojille se fyysisten ja psyykkisten tapahtumien ikonostaasi, joka hänen taitelijakollegallaan on ollut mielessä.

Se on hänen työtään.

”Sitä vain on. Välikappale jollekin.”

Se on hienosti sanottu.

”Kipupisteet ovat auki. Tunnen monta kertaa itseni rikkinäiseksi.”

Se on hämmästyttävää eikä (elokuvan) katsoja ehkä osaa edes aavistaa, kuinka raskasta näyttelijän työ juuri tässä suhteessa voikaan olla.

Joka tapauksessa tässä kävi nyt niin, että katsoin mustaa jäätä kokonaan toisenlaisella silmällä kuin olin alun perin ajatellut.

Paljon tarkemmin. Herkemmin.

Aivan viimeiset käänteet jäivät tosin näkemättä, kun toisen näyttelijän,  Krister Henrikssonin Wallander tunkeutui kuvaruudulle. Ajattelin kyllä katso loputkin Areenasta huolimatta siitä, että joidenkin kriitikkojen mukaan loppu lässähtää, kun juoneen tulee liikaa uskomattomia käänteitä.

Eivät ne tule vaikuttamaan siihen hienoon ja myönteiseen kokonaiskuvaan, jonka näyttelijä Outi Mäenpää onnistui välittämään mustasta jäästä.

Sen sijaan jäin vielä pohtimaan näyttelijän ja käsikirjoittajan (kirjailijan) välistä suhdetta.

Siihen antoi erityistä aihetta Jukka Kemppisen tämänaamuinen blogi, jossa hän sanoo juuri lukeneensa George Packerin uusimman kirjan The Unwinding. An Inner History of the New America ja toivoo, että joku alkaisi samassa hengessä pärvöttää Suomenkin historiaa. Hän ajattelee ehkä itsekin ryhtyä moiseen hommaan (otsakkeella ”Silmäkato”), mutta tuskinpa sittenkään: ”Arvioni mukaan tuollaisen kirjan aineisto kerääminen ja tarkistaminen ja itse kirjoitustyö veisivät noin 50 000 työtuntia. Tulos olisi niin riipaiseva, ettei kirjaa ostaisi kukaan.”

Näyttelijä joutui ikään kuin purkamaan auki (pärvöttämään) käsikirjoittajan  (kylmän jään tapauksessa siis Petri Kotwican) lankakerää ja kokoamaan sen sitten uudelleen päästäkseen kunnolla kiinni juonesta.

Ei ihme, että siihen Outi Mäenpäältä meni yli kuusi vuotta!

Tässäkin tapauksessa (Kemppisen blogia lukiessani) huomasin kuitenkin pudonneeni samaan (yleissivistyksen) sudenkuoppaan kuin mustassa jäässä.

En nimittäin tiennyt mitään mistään George Packerista ja eksyin aluksi myös etunimen suhteen, kun kuvittelin, että se voisi olla Alferd.

Näin paljastui kuitenkin amerikkalainen kullankaivaja, jonka Coloradon korkein oikeus tuomitsi 8.6.1886 kannibalismista 40 vuodeksi vankilaan.

Ellen olisi eilen kaivellut mustaa jäätä, en olisi varmaan koskaan tullut lukeneeksi tuomiolausumaa.

"Nouse ylös sinä ahnas ihmissyöjä paskiainen ja vastaanota tuomiosi. Kun tulit Hinsdale Countyyn, oli seitsemän demokraattia. Mutta sinä, kyllä sinä söit viisi heistä, perkele. Minä tuomitsen sinut hirtettäväksi kaulasta kunnes olet kuollut, kuollut, kuollut, varoitukseksi maan demokraattisten ihmisten vähentämisestä. Packer, sinä republikaaninen kannibaali, tuomitsisin sinut helvettiin mutta status kieltää sen".