Harvoin olen nähnyt Viljo Vähäsen niin
tuohtuneena kuin tänä aamuna, kun hän rimpautti jälleen ovikelloani.
”Istu tuohon ja ole hiljaa. Kuuntele!”
Ja Viljo alkoi yllätyksekseni laulaa Finlandiaa
Vilho Antero Koskenniemeen tutuilla sanoilla. Tunsin ne kyllä hyvin, koska ne
kuuluvat kuoroni perusohjelmistoon, mutta nyt, kun tammeni oli jo pukeutunut
syysasuunsa, jossa aamuaurinko alkaisi välkehtiä sen jälkeen, kun se kipuaisi
irti horisontin syleilystä, niiden merkitys alkoi hohtaa. ”Mitähän Viljolla nyt
on mielessä? … jotakin ajankohtaista, vaikka ne on pantu paperille jo vuonna
1940, vain kaksi vuotta syntymäni jälkeen … ja nyt eletään jo uudella
vuosituhannella …”
Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa,
Yön uhka karkoitettu on jo pois,
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
Kuin itse taivahan kansi sois'.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
Sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.
Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,
Pääs' seppelöimä suurten muistojen.
Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden,
Ja ettet taipunut sa sorron alle,
On aamus' alkanut, synnyinmaa.
Katsoin Viljoa kysyvästi. Mutta hän oli hiljaa.
Ei sanaakaan. Vain arvoituksen häivähdys näkyi hänen silmissään.
Ja hän jatkoi.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Mitähän naapurit nyt sanovat? Viljo ei ole
mikään pieniääninen piipittäjä. Ja kello on vasta vähän yli kuusi. Aurinko
nousisi vasta parin tunnin kuluttua.
”Tässä oli sinulle aamupalaksi vähän
isänmaallisuutta”, Viljo aloitti jo selvästi rauhoittuneena. ”Kauniissa
paketissa. Eikä siihen tarvita mitään lisämausteita. Sanat sopivat hyvin myös
tähän aikaan. Tähänkin aamuun.”
Odotin jatkoa.
MUTTA.
Sitä ei tullut pitkään aikaan.
Tiesin kuitenkin vanhastaan, että kenkä
puristaa nyt jostakin. Ja oikein kovasti. Iso murikka on kantapään alla.
Ja tulihan se sieltä loputa esiin.
”Laillinen epäisänmaallisuus loukkaa syvästi
minun oikeudentuntoani. Miksi joillekin annetaan lainmukainen oikeus kiertää
veronmaksuvelvollisuutta ja sillä tavalla heikentää perustuslaissamme
määriteltyjä perusoikeuksia. Ei ainoastaan 19 §:n mukaista sosiaaliturvaa, vaan
kaikkia muitakin oikeuksia, jotka muodostavat Finlandiassa ja Maamme
laulussa niin kauniisti esitetyn oikeudenmukaisen yhteiskunnan ihanteen.
Eivätkö ihmiset olekaan yhdenvertaisia lain edessä? Eikö meillä lakia
noudatetakaan tarkoin? Miksi laki sallii, että kansakunnan varallisuutta
kierrätetään yksityisen ahneuden ja voitonhimon huumassa ympäri maailmaa.
Veroparatiiseissa. Eikö kaikille riitäkään tämä isänmaa, sen vedet ja rannat?
Eivätkö he enää kuule, kuinka aamun kiuru soi? …”
TAUKO
Aloin ymmärtää.
Minäkin oli lukenut Voima-lehdestä Jari Hanskan artikkelin ”Kenen laskuun ministeri
verosuunnitteli?”
Kun perustuslain 60§:ssä sanotaan, että ”ministerien
on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia”, eikö
mikään varoituskello ala soida, kun lakia tulkitaan niin, että se antaa
mahdollisuuden epäisänmaallisiin tekoihin?
Jari Hanskan sanoi. ”Tässä artikkelissa kuvattu
laillinen verosuunnittelu tekee tilanteesta kansantalouden kannalta entistä
kestämättömämmän.”
Kuinka epäisänmaallisuus voisi koskaan olla
isänmaallista!
Ei ihme, että herraviha nostaa jälleen päätään
niin kaduilla kuin maailman turuilla.
Sillä ilmeisesti vain ”hyväosaisilla herroilla”
on lain suojaama oikeus olla epäisänmaallisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti