Kun oli hävinnyt snookerissa lokakuun pelin
hyvälle ystävälleni, sytytin kotona kolme kynttilää. Ne paloivat hopeisessa
jalustassa keskellä olohuoneeni pöytää. Hämmästelin, kuinka kerrostalossa voi
olla niin tyyntä, vaikka ulkona tuuli kohisi tammien lehvistössä.
Ikkunatiivisteet taitavat pitää.
Otin lasillisen chileläistä Earth-punkkua ja
katsoin, kuinka hämmästyttävän levolliset liekit olivatkaan.
Mustan sydämen kärki hehkui. Se oli jo antanut
kaikkensa sille valolle, joka levittäytyi huoneeseen. Kirkas sininen liekin
juurella kertoi toiveesta ja voimasta, jolla hehkuva liekki pysyi
järkähtämättömän hiljaa paikallaan.
Hetki tuntui jotenkin pyhältä.
Isä. Poika. Pyhä Henki.
Sattumoisin arkkipiispa oli televisioruudussa.
Sanattomana sen surun keskellä, jonka Rautavaaran kuolonkolari oli aiheuttanut.
Ajattelin (kun tämä on numero 300) sanoa
muutaman sanan teille, jotka olette jaksaneet lukea näitä jaarittelujani, joita
kutsun päiväkirjani liitteiksi.
Tiedän vain viisi teistä nimeltä. Google on
hyväntahtoisesti nimennyt teidät ”jäseniksi”. Muista en tiedä mitään. Googlen
”tilasto” ilmoittaa, että teitä on 10-15 päivittäin. Hieno juttu. Kiitos.
(1) Aloitin tämän homman Nizzassa helmikuun
lopulla 2009 esittelemällä Viljo Vähäsen. Suuri ystäväni Pekka Koskinen piti
sitä ”hienona ideana”. Nyt Pekka on kuollut. Mutta Viljo elää. Aina en ole
oikein jaksanut muistaa, että hän on kertaalleen kuollut.
(2) Monta kertaa olen ajatellut lopettaa, mutta
olen jäänyt jotenkin koukkuun (mitä pelkäsin jo alun alkaenkin). Tämä on
minulle jonkinlaista koulutusta. Ajattelen, että ihminen oppii jotakin koko
elämänsä ajan. Ja minulla on sellainen lapsellinen ajatus, että minäkin voisin
vielä oppia. Minäkin voisin viisastua.
Se on jollakin tavalla pitänyt tätä blogiani hengissä.
(3) Kolme kynttilää, jotka palavat edelleen
pöydälläni (otan toisen Earthin teidän kunniaksenne!), tuovat mieleeni, että
pitäisi jaksaa ajatella syvällisemmin. Elämä on niin lyhyt, ettei sitä pitäisi
tuhlata pintaraapaisuihin. Ne saattavat kyllä kirvellä hetken aikaa tai ne
saattavat nostaa toiveiden liekkejä. Hiljaisuutta ja hyvää ne eivät tuo. Kolme
kynttilääni palavat rauhallisesti, levollisesti.
(4) Painiskelen nyt sen kanssa, pitäisikö
kääntyä sisäänpäin vai pitäisikö katseen (ajatukset ja toiminnan) kohdistua
ulospäin. Molemmissa suunnissa kohtaan oman epävarmuuteni. Maailma on niin
täynnä tietoa, että se hirvittää. En jaksa juosta sen
tahdissa. Silti juuri tiedonjano
pitää tämän blogini vielä pystyssä. Sen myötä olen joutunut seuraamaan aikaani
enemmän kuin muutoin olisi ehkä tapahtunutkaan.
(5) Aika on armoton. Maapallo kiertää aurinkoa
täysin välittämättä siitä, mitä minä ajattelen tai teen. Puhallan kolme
kynttilääni sammuksiin, silloin, kun se tuntuu hyvältä ja oikealta.
Ajattelemisen ja tekemisen vapaus on suuri asia.
(6) On minulla yksi toivekin. Että saisin palaa
loppuun yhtä rauhallisesti kuin kolme kynttilääni. En ole laisinkaan
huolestunut siitä, kuka ne puhaltaa sammuksiin. Minulla itselläni ei siihen ole
rohkeutta.
Kello on nyt 23.41. Kynttiläni palavat
edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti