375. Militäärimatkailijat 150701

Aamu-uutisista sattui korvaani sana, jota en muista aikaisemmin kuulleeni, vaikka se on aivan tavallinen termi eikä asiayhteyskään ollut kovin ihmeellinen.

Kerrottiin, että Tallinna on kesän kynnyksellä vaikeuksissa, kun maahan saapuneet Nato-sotilaat eivät mahdu kasarmeihin, vaan heitä joudutaan majoittamaan tavallisiin hotelleihin.

Uutistenlukija kutsui heitä leppoisasti militäärimatkailijoiksi. He ovat siis tavallisen turistijoukon jatkeena helpottamassa Viron armeijan majoitusongelmaa, mikä johtuu siitä, että Nato otti aluksi maan ilmatilan valvontaansa ja lähetti sittemmin paikalle maankamaralla astelevia sotilaita. Eivätkä ne lentäjätkään tainneet mitään tervapääskyjä olla … siis sellaisia, jotka nukkuvat lentäessään eivätkä tarvitse mitään yösijaa, kuten tavalliset kuolevaiset.

”Onhan niistä miehitysjoukoista siis jotakin konkreettistakin hyötyä”, oli Viljo Vähäsen hieman sarkastinen kommentti, kun hänkin kertoi kuulleensa uutisen. ”Lienee Natolla varaa maksaa sotilailleen kunnolliset päivärahat ja matkakorvaukset, jotka löytävät kyllä äkkiä tiensä tallinnalaisten matkailuyrittäjien kukkaroihin. Piristäähän sellainen touhu sukulaiskansamme taloutta ja tuo tervetulleen tuulahduksen ulkomailta. Joku saattaa saada kirstunsa pohjalle ihan aitoja dollareitakin.”

- Ei PfP-joukkoja oikein sopisi miehitysjoukoiksi kutsua, vastasin. -  Väliaikaisia vieraitahan ne vain ovat. Ja olemmehan mekin osallistuneet Nato-johtoisiin sotaharjoituksiin milloin missäkin vieraassa maassa, eikä kukaan ole meitä sen vuoksi miehittäjiksi haukkunut.

”Niin niin, mutta jos vieraan maan joukot majoittuvat vuositolkulla vieraissa maissa, niin kyllähän niitä militäärimatkailijoiksi sopii kutsua … etenkin, jos ne eivät pysy kasarmeissaan, vaan lähtevät toikkaroimaan tavallisen kansan piiriin …”

Tavanomainen aamukeskustelumme kulki kevyesti tätä rataa ja ymmärsimme, ettei uutistenlukijan sanoihin sisältynyt mitään syvällisempää viestiä tai tunnutusta.

Silti Viljo jäi kuitenkin pohtimaan, mitä miehitysjoukoilla varsinaisesti tarkoitetaan.

”Sotatermihän se tietysti on. Voittaja miehittää hävinneen maat ja mannut. Se ottaa kaiken omakseen. Sotahistoriathan ovat tulvillaan esimerkkejä. Ja onhan meillä itsellämmekin sellaisesta kokemuksia ainakin niiltä vuosilta, kun Suomen sota päättyi ja meistä tuli tsaarin Venäjän alamaisia. Raamatullisia julmuuksia (ei kiveä kiven päälle) me emme silloin joutuneet kokemaan, mutta eivät Ison Vihan aikaiset tapahtumat ole historiallisesta muististamme mihinkään kadonneet. Sitäpaitsi mekin tiedämme, kuinka vihollisuuksien päättymisellä voi olla muitakin seuraamuksia kuin miehittäminen … kuten esimerkiksi sisällissota …”

Kun Viljon ajatukset lähtivät harhailemaan Peloponnesolaissodan ja Mongolien valloituksen syövereihin, kärsiväisyyteni joutui hieman koetukselle, mutta annoin hänen puhua, koska arvelin, että jossakin aikataulussa hänkin väsyisi ja pääsisi lähemmäs alkuperäistä teemamme.

Ja tulihan se sieltä.

”Saksa on hyvä esimerkki militäärimatkailijoista, joita kukan ei halunnut kutsua miehittäjiksi, koska sellainen nimittely olisi loukannut maan suvereniteettia ja sitä kansainvälisoikeudellista päätöstä, jolla maa jaettiin toisen maailmansodan jälkeen kahdeksi itsenäiseksi valtioksi. Kahdelle sotilasliitolle myönnettiin samalla oikeus vaatia kunnollista trahteerausta militäärimatkailijoilleen. Mitä se maksoi ja kuinka kirjanpito hoidettiin, on sivu seikka. Tosiasiallisesti Länsi-Saksa ja DDR olivat miehittyjä maita aina siihen saakka, kunnes Saksa jälleen yhdistyi yhdeksi valtioksi.”

”Tätähän ei tietenkään haluttu sanoa ääneen.”

- Mutta mitä nyt voidaan sanoa Saksan militäärimatkailijoista, kun kylmä sota on päättynyt jo ajat sitten?

Viljo Vähänen epäröi ja valitti, ettei ole jaksanut seurata tilanteen kehitystä ja lukea tilastoja. Tietoa olisi kyllä saatavilla, vaikka mielenkiinto on siirtynyt sotilastukikohdista moneen muuhun asiaan.

Hän kaivoi kuitenkin tablettinsa kätköistä hieman vanhentuneen artikkelin, jossa nykyiset trendit ovat jo näkyvillä.

”Sotilaspoliittiset asetelmat ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen ratkaisevasti. Venäjä ei enää uhkaa Saksaa tai läntistä Eurooppaa, sen sijaan polttopisteet ovat siirtyneet muualle, muun muassa Korean niemimaalle ja arabimaihin. Siksi Yhdysvallat on pitkään katsastanut joukoilleen uusia strategisesti edullisempia paikkoja.

Yhdysvallat suunnittelee useiden tukikohtien siirtämistä Saksasta lähinnä Itä-Eurooppaan. Saksa menettäisi operaatiossa kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja miljardien eurojen tulolähteen. Huhut näyttävät saksalaisten kauhuksi toteutuvan.

Kylmän sodan aikana painopistealueena pidettyyn Saksaan keskitettiin pääosa iskuvoimasta, jota aiotaan nyt hajauttaa Euroopassa Nato-alueen puskurivyöhykkeelle Puolaan, Unkariin, Bulgariaan ja Romaniaan. Neuvostoajoista opittuaan ne ottaisivat hinkuen vastaan äveriään ja vahvan turvaajan … Jenkkisotilaiden määrä nousee Euroopassa noin 100 000:aan. Saksassa palvelee 21 tukikohdassa 71 000 miestä ja 12 000 amerikkalaista siviiliä. Maassa asustaa myös heidän 100 000 perheenjäsentään. Varuskunnat työllistävät suoraan 16 000 saksalaista ja välillisesti kymmeniä tuhansia” (Kaleva. 8.3.2003. Jussi Turtiainen.

- Tottahan se on. Militäärimatkailulla on monenlaisia ilmeitä ja erilaisia seuraamuksia. Ehkä Viron ”matkailulla” on tänä päivänä (Naton silmissä) aivan toisenlainen strateginen merkitys kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin Ukrainan kriisi oli vasta teoreettisen aavistuksen asteella.

”Aivan. militäärimatkailusta on tullut osa Itämeren turvallisuusongelmaa.”