… Monta kertaa
myöhemmin olen ajatellut, kuulinko hänen sydämenlyöntejään, mutta samalla olen
myös ymmärtänyt, ettei se ollut mahdollista, kun olin tuolloin elänyt vasta
runsaan vuoden eikä kukaan tuossa iässä voinut käsittää, mistä tuollainen,
etäinen jumputus oli lähtöisin saatikka tietää tuon taivaallista ihmisen
fysiologiasta ja siitä, kuinka tärkeää osaa siitä juuri sydän tulisi näyttämään
myös omassa elämässäni; enhän minä myöskään tiennyt, että olin joutunut
tuollaiseen tilanteeseen evakkoreissulla, kun talvisota oli juuri alkanut ja
isäni oli nostanut minut härkävaunuun Elisenvraarassa, joka sittemmin joutui
ankarien pommitusten kohteeksi, mutta niin vain oli käynyt, että ensimmäisessä
turvapaikassa minut oli nostettu vanhan isännän syliin, kun tämä oli istahtanut
keinutuoliin, ja siinä minä olin nukahtanut autuaasti kuin pieni porsas,
tietämättä mitään maailmanmenosta saatikka siitä, että olimme pakomatkallamme
selviytynet täpärästi Kuopion pommituksista tai että vanhempi veljeni ja
sisareni olivat joutuneet jäämään äitini kanssa Hiitolan kulkutautisairaalaan,
koska olivat saaneet tuhkarokkotartunnan eikä heitä voitu päästää evakkojunaan,
vaan isä oli työntänyt minut vakavasti vammaisen oikean tätini sekä kummitätini
kanssa täpötäyteen härkävaunuun ja jäänyt vain rukoilemaan, että Taivaanisä tai
Suojeluenkelini saattelisi minut johonkin turvalliseen paikkaan, josta hänellä
itsellään ei ollut mitään tietoa, ja siinä minä nyt lepäsin, keinutuolissa,
turvallisesti ja rauhallisesti enkä tietenkään muistanut jälkeenpäin, millaista
unta näin enkä tiennyt, näkevätkö tuollaiset ihmisenalut ylipäätään muita
unikuvia kuin naisen rinnan (joka myöhemmin tulisi olemaan minulle tärkeä
symboli läheisyydestä ja rakkaudesta), josta saa säännöllisin väliajoin imaista
välipalan, aamiaisen ja illallisen, mutta siitä olen aika varmaa, että
piilotajuntaani jäi joka tapauksessa kuva siitä hetkestä, kun talonväki
havaitsi, ettei keinutuoli enää liikkunut, vaikka vaari oli hetki sitten
polkenut siihen vauhtia jalallaan ja se oli keinunut hiljalleen kuin laineilla,
mutta miksi se oli nyt pysähtynyt, miksi se seisoi hiljaa paikallaan,
liikkumatta kuin rantakallio, kunnes tupa täyttyi säikähdyksen äänistä,
järkytyksestä ja itkusta, joita minä en tietenkään ymmärtänyt kuin vasta vuosia
myöhemmin.
Vaari oli kuollut.
Hänen sydämensä ei enää lyönyt …
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti