649. Unikuvia 6. Madame 180620

Episodi: Oli keskikesä. Madame oli saanut anopiltaan tehtäväksi käydä pesemässä Vesanka-järvessä, Aaltolan rantakivillä perunat, joita minä itse olin käynyt kopeloimassa omin käsin pellosta. Nähtyään tuloksen keittiössä anopin tuomio oli rankka. ”Meillä on tapana pestä perunat puhtaiksi!” Joten Madame joutui palaamaan takaisin rantakiville  korjaamaan mokansa.

 … Ei häntä silloin kutsuttu Madameksi. Se lempinimi tuli käyttöön paljon myöhemmin, kun elämänaallot olivat huuhdelleet meitä vähintäänkin yhtä perusteellisesti kuin Episodin perunoita kesämökkimme rantakivillä.

Mutta tuo Episodi kertoo kuitenkin paljon. Lähes kaiken. Jos ajattelen niitä unikuvien sarjoja, joita ehdimme katsoa ja kokea yhdessä ennen sitä traagista ja dramaattista hetkeä, kun löysin Madamen istumasta aurinkoisella parvekkeellamme - kuolleena. Olimmehan siihen mennessä olleet naimisissa, siis avioliitossa, melkein 54 vuotta.

Emerituspiispa Eero Huovinen kertoi jokin päivä sitten toimittaja Juho-Pekka Rantaselle Itse asiassa kuultuna ohjelmassa, ettei hänkään muista ihan tarkalleen, milloin hän alkoi kutsua vaimoaan Rouvaksi.

Nähtyäni ohjelman ja kuunneltuani syvällä hartaudelle piispan vastauksia omiin muistikuviinsa, joita toimittaja Rantanen viritteli katsojien mieliin taidokkailla, johdonmukaisilla, kysymyksillä sortumatta kertaakaan keskeyttämään tai tunkemaan omia ajatuksiaan vastausten sekaan, syntyi ajatus vertailla Madamea ja Rouvaa.

Siihen antoivat hämmentävää kaikupohjaa ne kirjeet, joita olin 3.2.2001 – 12.10.2008 välisenä aika lähettänyt piispa Eero Huoviselle ja joiden liitteiksi olin pannut kaksi kirjettäni arkkipiispa John Vikströmille (12.2.1996 ja 12.8.998). Näihin kirjeisiin olin saanut myös vastaukset.

(Niillä ei tosin ollut mitään tekemistä lempinimien kanssa, vaan ne käsittelivät arkielämän ja teologian kimaltelevia hämähäkinverkkoja)

Varsinaiseen tieteelliseen vertailuun (sisällönanalyysiin) en tietenkään pysty eikä siihen ole tarvettakaan, mutta muutamat havainnot nousivat kuitenkin mieleeni, kun ne sattuivat sopivasti tähän Unikuvia – sarjaani.

(1) Kunnioitus ja rakkaus.

Henkeni melkein salpaantui ja kyyneleet tuppasivat nousemaan silmiini, kun kuuntelin niitä sanoja, joilla Eero Huovinen kuvaili suhdettaan Rouvaan ja sitä tarinaa, jonka siivillä tuo lempinimi oli syntynyt. Kunpa itse olisin löytänyt jotakin niin kaunista sanottavaa, oikeita sanoja Madamelle ja Madamesta ennen kuin hän lähti luotani pois, Taivaaseen. Keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden sanoma kuulsi piispan sanojen läpi kuin kultainen lanka joka parhaimmillaan voi sitoa kaksi ihmistä yhteen.

Tulivat myös mieleeni sanat, joiden pohjalta Armas Järnefelt oli säveltänyt mieskuorolle laulun Mennyt – Den Flydda (Z. Topelius, suom. H. Klemetti)

Kanssain sua kaipaa kyynelin lepät rannan,

miss astunut oot yli valkean sannan, ja virsi

mi koin viestin riemuiten toi, nyt murheisna soi

Sanojen totuusarvon tuntee vain sanoja itse eikä se löydy minkäänlaisen sisältöanalyysin avulla. Kunnioitus ja rakkaus ovat jo sanoina niin arvokkaita, etteivät arkielämän huolet voi niiden voimaa himmentää.

(2) Inhimillisyys.

Madame ja Rouva ovat hienostosanoja, paremman väen termejä. Ehkä ne sopivat sen vuoksi paremmin yliopistomiesten, tohtoreitten, suihin kuin rasvakourien kämmeniin. Niissä on kuitenkin yleisinhimillinen, ystävällinen ja humoristinen sävy, iloinen värähdys

Ehkäpä ne juuri sen vuoksi kolahtivat mukavasti yhteen itse asiassa kuultuina.

(3) Kokemus

Episodi Vesanka-järven rannalta oli vain yksi, yksittäinen kokemus elämän rikkaassa helminauhassa eikä se juuri millään kriteerillä nouse elämää suuremmaksi kokemukseksi. Se, että se pompahti esiin tässä Unikuvien sarjassa näin yht’äkkiä osoittaa vain, kuinka arvaamaton, ihanalla tavalla sekamelskainen, elämä voikaan olla.

(Sitäkin jäin vielä miettimään, että jos olisin silloin kopeloidessani uusia perunoita Vesangassa sattunut osumaan kädelläni onkimatoon, olisiko minulla ollut rohkeutta ja voimaa antaa sen elämän jatkua siinä tutussa ympäristössä, jossa se oli tottunut elämään vai olisinko suuressa omahyväisyydessäni sulkenut sen matopurkkiin odottamaan kuolemaa ahvenen hampaissa tai peräti mahalaukussa)

Tärkeää on, että Piispa Eerolla ja minulla on täydellinen vapaus antaa Madamelle ja Rouvalle juuri sellainen sisältö kuin me itse haluamme.

 

.