388. Ahvenanmaa 150731

Leikittelin toukokuun puolessa välissä Ahvenanmaan nimellä, mutta muistutin, että siitä saattaisi tulla ”ilkeä pikku harmi”, jos se sotkettaisi  ”Suomen ja Ruotsin jääräpäisyyteen pysytellä sotilasliittojen ulkopuolella.”

Epäilin tuolloin, että Ulkopoliittisen instituutin vanhemmalla tutkijalla olisi saattanut olla ketunhäntä kainalossaan, kun hän  katsoi tarpeelliseksi huomauttaa, ettei Venäjä ole hyväksynyt Ahvenanmaan neutralisointia koskevaa sopimusta (ks. 361. Ahvenenmaa 150525)

Nyt samaista häntää on vilauttanut vähän rohkeammin Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan lehtori, jonka mukaan Pohjois-Euroopan suurin heikkous ovat Suomi ja Ruotsi, jotka eivät ole Naton jäseniä ja muodostavat niin sanotun harmaan alueen.

”Hyökkäys (Ahvenanmaalle) olisi todennäköisesti todella äkkinäinen ja käyttäisi hyväkseen yllätystä. Paikan päällä olisi vaikkapa turisteiksi tai urheilijoiksi naamioituneita erikoisjoukkoja, jotka ottaisivat yllättäen avainkohteet haltuunsa ja saisivat vahvistuksia ilma- ja meriteitse.”

Myös Suomen puolustusministeri oli kertonut iltapäivälehdelle, että vihreiden miesten skenaariota on pohdittu puolustushallinnossa.

Tutkijoilla ja poliitikoilla on tietysti oma sananvapautensa. Sehän on selvä. Kukapa sitä asettaisi kysymyksen alaiseksi.

Sen vuoksi on hyvä todeta, että Ahvenanmaan miehitysspekulaatioihin tuli välittömästi asiallinen vastaus:

”Krimin aseman vertaamisessa Ahvenanmaahan ei ole mitään tolkkua. Krim on täydellinen vastakohta Ahvenanmaalle, joka on ollut demilitarisoitu ja rauhallinen alue jo pitkään”. (professori Pekka Visuri)

”Olemme äärettömän kaukana siitä, että Venäjä esimerkiksi tekisi jotain liikkeitä Ahvenanmaan suuntaan”. (professori Pami Aalto)

”Ahvenanmaa on legitiimisti osa Suomea ja puolustusvoimat varautuu puolustamaan Ahvenanmaata ihan samalla tavalla kuin mitä muuta tahansa maan kolkkaa”. (Merivoimien esikuntapäällikkö Juha Vauhkonen)

Entisenä ammattisotilaana ja Maanpuolustuskorkeakoulun dosenttina Pekka Visuri tietää, että puolustusvoimilla on ollut jo vuosikymmenien ajan strategia Ahvenanmaan puolustamiseksi eivätkä puolustusministerinkään jalat ole tässä suhteessa irti maasta: ”Ahvenanmaa on sivujuonne tässä kokonaisuudessa. Toki sillä on oma, erikoislaatuinen asema, johtuen näistä kansainvälisoikeudellisista sopimuksista, jotka Ahvenanmaahan kohdistuu.”

Niinpä joutuukin ihmettelemään, mikä hinku ruotsalaisilla tutkijoilla on tulla sorkkimaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja antamaan sen johtajille omia neuvojaan. Eikö Naton tosiasiallinen sateenvarjo riitäkään heille? Vai onko siihen tullut reikiä, joiden läpi vihreät miehet ovat tukeutuneet heidän hienoille työpöydilleen?

Käyttäen skenaariotekniikkaa ruotsalainen tutkimuskeskus Blue Institute (josta löysin Googlesta vain Cleveland, Ohioon viittaavia tietoja, mikä ei tietenkään merkitse sitä, etteikö mainittu keskus olisi ihan oikeasti ruotsalainen, varteenotettava tutkimuslaitos) vuosi julkisuuteen raportin ”ääritilanteista, joiden on mahdollista toteutua”.

(Vakuuttelut siitä, etteivät raportin maalaamat uhkakuvat ole ennusteita, ovat tuttuja kaikille, jotka ovat käyttäneet tutkimuksissaan skenaariotekniikkaa. Ne kumisevat tyhjyyttä disinformaation täyttämässä poliittisessa sumussa.)

”Ruotsalaisnäkökulman” mukaan Venäjä saattaa testata voimaansa iskemällä ”yllättäen” Baltian maihin heti USA:n presidentinvaalien jälkeen osoittaakseen, ettei Ruotsin kannata luottaa sotilasliitto Naton nopeuteen.

Se voisi myös aiheuttaa jännitteitä Karjalassa ja syyttää siitä sitten Suomea (kuten Neuvostoliitto aikoinaan Mainilassa).

Etc. Etc.

”Raportin” julkaisemisen tarkoitus on selvä. Se on sama, kuin UPI:n vanhemmalla tutkijalla ja ruotsalaisella lehtorilla:

Suomella on vain yksi mahdollisuus selvitä hengissä.

Sitä ei toki rohjeta sanoa ääneen.

Voi Ahvenenmaa parkaa!

387. Seitsemänsataayhdeksänkymmentäkaksi 150729

”Viimeinen huutolaiskauppa järjestettiin Suomessa viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta vuonna 1935. Tiedossani ei ole, montako lasta, vanhusta tai sairasta silloin oli myytävänä eikä myöskään sitä, kuka tai ketkä olivat ne onnelliset, jotka osasivat tarjota meklarille alhaisimman hinnan, jolla kauppa kussakin tapauksessa päätettiin.”

Viljo Vähänen yllätti jälleen, sillä tarkoituksemme ei ollut keskustella laisinkaan huutolaisista, vaan ihmetellä, mitä tapahtuu niille seitsemällesadalleyhdeksällekymmenellekahdelle (792) pakolaiselle, jotka sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kävi huutamassa Suomelle eräänä maanantaisena kesäiltana EU:n järjestämässä huutokaupassa Brysselissä.

Aihe oli ajankohtainen, koska olimme eilen osallistuneet Meillä on unelma-mielenosoitukseen tukeaksemme monikulttuurisuuden ideaa. Sinne oli presidenttikin lähettänyt tervehdyksensä ja Susijengikin kiipesi lavalle edustusasuissaan. Hieno homma.

Annoimme O. Immosen herättämän kohun jäädä kytemään seuraavaan Pataässän treffiimme saakka. Eihän se muutamaan viikkoon mihinkään katoa, ja aloimme miettiä sitä konkreettista tilannetta, kun Välimereltä pelastettu pakolaisryhmä saapuu Suomeen. Mitä unelmalle silloin kuuluukaan?

- Sehän ei tietenkään tule yhtenä laumana, vaan vähitellen, pienissä ryhmissä, pitkän ajan kuluessa, kun kaikki paperisota on ohi ja lopulliset sijoituspaikat määrätty, huomautin. – Tuskin monikaan meistä, jotka eilen olimme hurraamassa Susijengille, on silloin heitä vastassa.

”Aivan. Teoria on teoria. Käytäntö on eri juttu.”

Viljo halusi kuitenkin korostaa, että asetelma on vähän samanlainen kuin huutolaiskaupassa aikoinaan, vaikka silloin kauppatavarana eivät olleetkaan ulkomailta raahatut kurjat, vaan oman maan asukkaat, köyhät, joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seisoa nöyrästi odottamassa, että armon viisari pysähtyisi heidän kohdalleen.

”Aikakirjat kertovat, ettei pelkkä armo aina riittänyt, vaan erityisesti maaseudulla huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja että heitä saatettiin kohdella erittäin julmasti. Ei silloin syynä ollut vierasmaalaisuus eikä ihonväri, vaan empatian puute, sivistymättömyys, tyhmyys ja usein myös rahanahneus …

Tauko.

”… enkä olisi kovin hämmästynyt, jos jotkut noista 792:sta kurjasta joutuisivat samantapaisen kohtalon uhreiksi tultuaan tänne outoon, uuteen maailmaan.”

Tähän ihmettelymme oikeastaan päättyikin.

Mutta tästä jouduimme lopulta kuitenkin Viljon kanssa ottamaan kantaa erääseen monikulttuurisuuden erityiseen, historialliseen ongelmaan eli leimaamiseen ja siitä johtuvaan julmuuteen.

- Niillähän on vahvat kulttuurisidonnaiset juurensa. Ei tarvitse kuin selailla Vanhaa Testamenttia. Sieltä ne löytyvät kaikessa laajuudessaan … ja karmeudessaan..

”Kyllähän ne elävät tässä ajassakin. Hitlerille juutalaiset muodostivat arjalaisen rodun ruman kuplan, joka oli pyyhkäistävä pois. Tänä päivänä tiedämme, kuinka hän tämän tehtävän suoritti … vaikka jotkut eivät sitä vieläkään näe. Ja kun tämän päivän suomalainen puhuu rumasta kuplasta, voimme vain aavistaa, että hänen kuplassaan on ainakin 792 rakkulaa, jotka kaikki on puhkaistava, jotta Suomen kansan aito veri pääsee vapaasti virtaamaan. Siinä on sen saarnan ydin! Kaunistelematta.”

- Sopii sitä kyllä myös kauhistella … ja miettiä, kuinka moni ajatteleekaan, ettei tuossa lausahduksessa ole mitään moitittavaa. Kuinka syvälle suomalaiseen mielenmaisemaan on tunkeuduttava ennen kuin auran terä osuu kiveen, josta muukalaisviha ja rotusorto kimpoavat?

”Pelkään pahoin, että unelma rikkaasta ja rauhallisesta monikulttuurisuuden maailmasta on kovin ohuen harson peitossa. Aurasi terä on jo saattanut osua kipeästi siihen unelmaan.”

386. Pehmeästä voimasta 150727

Urheilussa on monta taistelulajia. Jokaisessa on tavoitteena voitto vastustajasta. Esikuvat on saatu sodankäynnin historiasta. Voitto on tarkoitus saavuttaa joko kovalla tai pehmeällä voimalla. Molemmat vaativat älyä ja oveluutta.

Sama pätee politiikassa. Siinä taktiikat ovat samalla tavalla epämääräisiä, kiistanalaisia ja osin rinnakkaisia, mutta tavoite on sama kuin urheilussa.

Voitto.

Itsepuolustus on kaiken A & O. Alku ja loppu. Jos se pettää, tappio on varma.

Niinhän se on itse kaikilla inhimillisen elämän alueilla, vaikka lopullinen tavoite sekä voima ja valta pyrkivät usein piiloutumaan taidokkaasti kudottujen verkostojen kätköihin.

Urheilussa jokaisella lajilla on oma filosofiansa, omat oppi-isänsä ja omat taitajansa.

Politiikassa pehmeää voimaa vastaavat urheilun budolajit, jotka on johdettu erilaisista itsepuolustus ja taistelulajeista. Ne eivät ole samalla tavalla intohimoisia, näyttäviä ja suuria tunteita herättäviä kuin tyypilliset kampailulajit, kuten nyrkkeilyn eri alalajit tai kovassa nousussa oleva vapaaottelu.

Politiikassa pehmeän voiman vastapari on sota, asevarustelu ja sodalla uhkaaminen.

Pehmeälle voimalle on vuosisatojen kuluessa annettu monenlaisia nimityksiä. Diplomatia. Neuvottelu. Sovittelu.

Uusin termi, joka ei ole vielä läpäissyt yleiskielen muuria on noopolitiikka, jonka eräät amerikkalaiset informaatiosodan tutkijat ovat pyrkineet nostamaan reaalipolitiikan vastapariksi (ks. John Arquilla & David Ronfeldt: "The Emergence of Noopolitik: Toward an American Information Strategy", Rand 1999).

Kun yleissanakirjani (Google) on nähnyt vaivan eritellä näiden termien sisällöt, otan tuloksen tässä esille:

Reaalipolitiikassa valtiot ovat analyysin yksikkö, noopolitiikassa solmut, ei-valtiolliset toimijat.

Reaalipolitiikassa kova voima (resurssit, ym.) vallitsevat, noopolitiikassa pehmeä voima (tieto, arvot, ym)

Reaalipolitiikka on nollasummapeliä, noopolitiikassa myös win-win ja lose-lose- tilanteet ovat mahdollisia.

Reaalipolitiikassa järjestelmät ovat anarkkisia, hyvin konflikti-keskeisiä, noopolitiikassa järjestelmät ovat etujen harmonisoimia, yhteistyökeskeisiä.

Reaalipolitiikassa liittoutuminen on ehdollista (uhkaorientoitunutta), noopolitiikassa liittolaisverkot ovat elintärkeitä turvallisuudelle.

Reaalipolitiikassa vallitsee kansallinen itsekkyys, noopolitiikassa jaetut edut.

Reaalipolitiikka on loppumatonta edun etsimistä, noopolitiikka yhteisen edun etsimistä (seeking of telos)

Reaalipolitiikassa etiikka (ethos) on ei-moraalista, ellei peräti moraalitonta, noopolitiikassa etiikka on ratkaisevan tärkeää.

Reaalipolitiikassa käyttäytymistä ohjaa uhka ja valta (power), noopolitiikassa yhteiset tavoitteet ohjaavat toimijoita.

Reaalipolitiikassa suojataan hyvin voimakkaasti tietovirtoja, noopolitiikassa ollaan halukkaita tiedon jakamiseen.

Reaalipolitiikassa on oleellista vallan tasapaino, noopolitiikassa vastuiden tasapaino.

Reaalipolitiikassa valta liittyy kansakunta/valtioihin, noopolitiikassa valta on globaalissa verkossa.

Tähän erittelyyn on ehkä aihetta palata joskus Viljo Vähäsen kanssa.

”Kansallinen itsekkyys”. ”Loppumaton oman edun etsintä”. ”Uhkaorientoitunut liittoutuminen.” ”Tietovirtojen suojaaminen.”

Aika näppäriä ja realistisiakin kuvauksia pehmeän voiman vastapareista!

Parhaimmillaan ne saattavat jopa kolkutella eräiden nykypoliitikkojen omiatuntojakin!

Valitettavasti vaikutus reaalipolitiikkaa saattaa jäädä kovin vähäiseksi.

Se tulee mieleen, jos kuuntelee esimerkiksi Baltian maiden huolia ”Venäjän pehmeästä voimasta” tai vaikkapa persujen ympärille noussutta kesäkohinaa … puhumattakaan Kreikan lainaneuvotteluista … tai ruukinmatruunan monikulttuuria tai Morgothia koskevista iänikuisista vuodatuksista.

Ja mitä tulikaan sanotuksi älystä ja oveluudesta!

385. Turha toivo? 150723

”Lentävätköhän venäläismiljardöörin dollarit Kankkulan kaivoon?”

Viljo Vähäsen kysymys oli oikeastaan vain retorinen eikä siihen olisi tarvinnut takertua ellei uutisissa olisi illansuussa kerrottu, että NASAn Kepler-teleskooppi oli löytänyt planeetan, joka on kuin ”maapallon isompi ja vanhempi serkku”.

”Nyt ollaan ihmiskunnan iankaikkisen unelman täyttymyksen kynnyksellä, kun avaruudesta on vihdoinkin löytynyt uusi maapallo, jonka pinnalla saattaa tallustella ihan tavallisia ihmisiä”.

Tietysti Viljo vain vinoili, kun olimme aikoneet käsitellä uutista, jonka mukaan Juri Millner päätti lahjoittaa satamiljoonaa dollaria tutkimushankkeelle, jonka tarkoituksena on älyllisen elämän etsiminen avaruudesta. ”Turha toivo” oli Viljon kommentti siinä vaiheessa. ”Ei sieltä mitään löydy. Pelkkää ajan ja rahan tuhlausta.”

- Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto on  kyllä melkoinen dollariahmatti, mutta ei sitä ehkä kuitenkaan sopisi Kankkulan kaivoksi nimittää. Onhan sillä ihan mielekäs tieteellinen tavoite. Jos elämää löytyisi maapallon ulkopuolelta, se merkitsisi suurta mullistusta tiedemaailmassa täysin riippumatta siitä missä muodossa tuo elämä ilmenisi. Siitä syntyisi tietysti myös järisyttäviä oppiriitoja ja maailman miljardöörit saisivat loputtomasti uusia aiheita keskinäiseen nokitteluunsa.

”Juuri sitä tarkoitin Kankkulan kaivolla. Tippavaaran isäntä ja Neulasen Manta heräisivät varmaankin monta kertaa eloon ennen kuin hommaan saataisiin mitään järkeä ja järjestystä. Rahaa siinä vain palaisi.”

- Se on totta, jos joku olettaisi, että Kepler-452b-planeetalta löytyy meikäläisten kaltaisia olioita ja asia pitäisi jotenkin todistaakin. Planeettahan on 1 400 valovuoden päässä Maasta, joten näytteiden hakemiseen menisi hieman enemmän aikaan kuin iltakävelyille Kuun tai Marssin pinnalla. Teoreettiseen fysiikkaan ja filosofiaan NASAn uudet löydöt saattavat kyllä tuoda jotakin uutta.

Näin saatoimme itse asiassa ohittaa Viljon kanssa aika kepeästi miljardöörien rahapelit. Ne liikkuvat omissa sfääreissään. Mutta jäljelle jäi paljon isompi kysymys: mitä on toivo? ja mitä on turha toivo? Onko elämässä ylipäätänsä mitään järkeä ilman toivoa?

”Minussa Stephen Hawking on aina herättänyt toivonkipinän”, Viljo aloitti.

”Siksi myöskin Juri Millnerin miljoonissa palaa toivon liekki. Vaikka en tiedä mitään Breakthrough Listen –ohjelmasta on häkellyttävää, että Neuvostoliiton romahduksesta miljardööriksi ponkaissut venäläismoguli ja maailmankuulu brittiläinen kosmologi, jonka fyysinen elämä on haihtumassa olemattomiin, ovat löytäneet tällä tavalla toisensa. Siinä on jotakin satumaista. Jännittävää. Mystistä. Eikä se ei voi olla pelkkä sattuma. Tuntuu kuin joku olisi pistänyt heidät törmäämään toisiinsa hiukkaskiihdyttimessä juuri ennen kuin Kepler-teleskooppi löysi uuden maapallon. Ja nyt odotetaan vain löytyykö törmäyksestä jokin uusi rakennuspalikka siihen palapeliin, jonka avulla yritämme ymmärtää mitä me olemme, mistä me olemme tulleet ja mihin me olemme menossa …

Tauko.

”… Ajatukseni tuntuvat katoavan luovan hämärän sokkeloihin, kun yritän ymmärtää, mitä Stephen Hawking tarkoittaa sanomalla, että planeetat kiertävät haamubraanista heijastuvaa painovoimaa … miksi minun pitäisi ymmärtää se … eikö riitä, että toivoisin joskus ymmärtäväni … tai miksi minua miellyttää erityisesti Hawkingin reunattomuusmalli, jonka mukaan maailmankaikkeus on vain yksinkertaisesti olemassa eikä se vaadi sen vuoksi mitään erityistä syntyhetkeä tai luomisprosessia?”