”Viimeinen
huutolaiskauppa järjestettiin Suomessa viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta
vuonna 1935. Tiedossani ei ole, montako lasta, vanhusta tai sairasta silloin
oli myytävänä eikä myöskään sitä, kuka tai ketkä olivat ne onnelliset, jotka
osasivat tarjota meklarille alhaisimman hinnan, jolla kauppa kussakin
tapauksessa päätettiin.”
Viljo Vähänen yllätti
jälleen, sillä tarkoituksemme ei ollut keskustella laisinkaan huutolaisista, vaan ihmetellä, mitä
tapahtuu niille seitsemällesadalleyhdeksällekymmenellekahdelle (792)
pakolaiselle, jotka sisäministeri Petteri
Orpo (kok.) kävi huutamassa Suomelle eräänä maanantaisena kesäiltana EU:n
järjestämässä huutokaupassa Brysselissä.
Aihe
oli ajankohtainen, koska olimme eilen osallistuneet Meillä on unelma-mielenosoitukseen tukeaksemme monikulttuurisuuden ideaa. Sinne oli presidenttikin lähettänyt
tervehdyksensä ja Susijengikin kiipesi lavalle edustusasuissaan. Hieno homma.
Annoimme
O. Immosen herättämän kohun jäädä kytemään seuraavaan Pataässän treffiimme
saakka. Eihän se muutamaan viikkoon mihinkään katoa, ja aloimme miettiä sitä
konkreettista tilannetta, kun Välimereltä pelastettu pakolaisryhmä saapuu
Suomeen. Mitä unelmalle silloin kuuluukaan?
-
Sehän ei tietenkään tule yhtenä laumana, vaan vähitellen, pienissä ryhmissä, pitkän
ajan kuluessa, kun kaikki paperisota on ohi ja lopulliset sijoituspaikat
määrätty, huomautin. – Tuskin monikaan meistä, jotka eilen olimme hurraamassa
Susijengille, on silloin heitä vastassa.
”Aivan.
Teoria on teoria. Käytäntö on eri juttu.”
Viljo
halusi kuitenkin korostaa, että asetelma on vähän samanlainen kuin
huutolaiskaupassa aikoinaan, vaikka silloin kauppatavarana eivät olleetkaan ulkomailta
raahatut kurjat, vaan oman maan
asukkaat, köyhät, joilla ei ollut
muuta vaihtoehtoa kuin seisoa nöyrästi odottamassa, että armon viisari pysähtyisi heidän kohdalleen.
”Aikakirjat
kertovat, ettei pelkkä armo aina riittänyt, vaan erityisesti maaseudulla
huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja että heitä
saatettiin kohdella erittäin julmasti. Ei silloin syynä ollut vierasmaalaisuus
eikä ihonväri, vaan empatian puute, sivistymättömyys, tyhmyys ja usein myös
rahanahneus …
Tauko.
”…
enkä olisi kovin hämmästynyt, jos jotkut noista 792:sta kurjasta joutuisivat samantapaisen kohtalon uhreiksi tultuaan tänne
outoon, uuteen maailmaan.”
Tähän
ihmettelymme oikeastaan päättyikin.
Mutta
tästä jouduimme lopulta kuitenkin Viljon kanssa ottamaan kantaa erääseen monikulttuurisuuden erityiseen,
historialliseen ongelmaan eli leimaamiseen
ja siitä johtuvaan julmuuteen.
-
Niillähän on vahvat kulttuurisidonnaiset juurensa. Ei tarvitse kuin selailla
Vanhaa Testamenttia. Sieltä ne löytyvät kaikessa laajuudessaan … ja
karmeudessaan..
”Kyllähän
ne elävät tässä ajassakin. Hitlerille juutalaiset muodostivat arjalaisen rodun ruman
kuplan, joka oli pyyhkäistävä pois. Tänä päivänä tiedämme, kuinka hän tämän tehtävän
suoritti … vaikka jotkut eivät sitä vieläkään näe. Ja kun tämän päivän
suomalainen puhuu rumasta kuplasta, voimme vain aavistaa, että hänen kuplassaan
on ainakin 792 rakkulaa, jotka kaikki on puhkaistava, jotta Suomen kansan aito
veri pääsee vapaasti virtaamaan. Siinä on sen saarnan ydin! Kaunistelematta.”
-
Sopii sitä kyllä myös kauhistella … ja miettiä, kuinka moni ajatteleekaan,
ettei tuossa lausahduksessa ole mitään moitittavaa. Kuinka syvälle suomalaiseen
mielenmaisemaan on tunkeuduttava ennen kuin auran terä osuu kiveen, josta
muukalaisviha ja rotusorto kimpoavat?
”Pelkään
pahoin, että unelma rikkaasta ja rauhallisesta monikulttuurisuuden maailmasta
on kovin ohuen harson peitossa. Aurasi terä on jo saattanut osua kipeästi
siihen unelmaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti