380. Spartalaisuudesta 150711

Kreikka on salaperäisten mysteereiden pesä. Koti. Sitä pidetään eurooppalaisen politiikan ja kulttuurin kehtona, jonne rakastunut ylijumala Zeus kävi valkoiseksi häräksi naamioituneena noutamassa meren takaa Europe-neidon, joka oli kedolla poimimassa kukkia.

Idyllisen tarinan taakse kätkeytyy koko Euroopan rankka ja traaginen historia.

Sen keskellä me elämme tänäkin päivänä.

Koittaako huomenna se viimein se hetki, jolloin Kreikan on pakko astua yksin, omin jaloin, kylmään ja pimeään huoneeseen?

Ratkaisu on muun Euroopan johtajien käsissä. Muinaisen Spartan kaupunkivaltion jälkeläiset ovat valmiita taistelemaan viimeiseen valtion orjaan helottiin saakka.

Tilanne näyttää toivottomalta, vaikka muistaisimme, että ollessaan kunniansa kukkuloilla täysivaltainen spartalainen mies saattoi ottaa taisteluun lähtiessään käsikassarakseen jopa seitsemän heloottia.

Kova vastus siis mille tahansa viholliselle.

Sitä paitsi on hyvä muistaa, että spartalaisen filosofian mukaan oli kunniakkaampaa valita menetys kuin häpeällinen voitto, koska se tuo vain yhden kerran murheen, mutta häpeä on pysyvää.

Lähtökohdat huomiseen ratkaisutaisteluun eivät ole kovin kehuttavat, jos pitäisi ottaa kirjaimellisesti entisen suurlähettiläämme arvio Kreikasta:  

”Korruptio on maan tapa. Kun uusi päättäjä pääsee valtaan ja saa hyvät edut, on käytäntöjä vaikea lähteä muuttamaan. Tietysti Kreikassa on isompia ja pienempiä rosvoja, mutta näin länsimaisesti ajateltuna rosvoja yhtä kaikki.”

Jokin asia on Kreikan kohdalla mennyt pahasti pieleen jo paljon ennen kuin troikka (EU, IMF ja EKF) havaitsi, että maa on rutiköyhä kuin kirkon rotta eli demokratian kehto oli täynnä ruostunutta romua, joka ei kelpaa kenellekään.

Muodollisessa mielessä ex-suurlähettilämme Ole Norrback on varmasti oikeassa:

”Varsinaista maan ongelmien syytä eli koko yhteiskunnan rakenneongelmaa ei huomioitu riittävästi. Olisi tarvittu laajempaa ymmärrystä Kreikan yhteiskunnan toiminnasta, jotta aitoihin ongelmiin olisi osattu puuttua … Julkinen hallinto on ylisuuri, pankki- ja oikeusjärjestelmään ei voi luottaa, tiedotusvälineet myötäilevät valtaa pitäviä. Miksi kukaan haluaisi maksaa veroja, kun tiedetään, että ne menevät väärään pussiin… Kreikalla ei ollut järjestelmällisiä tilastotietoja, joten ne tekivät tiedot EU:n pyynnöstä. Jo euroon liittymisen yhteydessä tiedettiin, etteivät tilastot ole luotettavia.”

Kreikassa tehtailtiin siis hätäpäissään tilastoja niiden pyynnöstä ja ohjeiden mukaan, jotka sellaisia vaativat … ja sitä jatkui siis vuosikausia?

Prosessissa on pahanhajuisia jäänteitä spartalaisesta moraalista eli siitä, että ”kaikkea saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä.”

Olisiko siis pitänyt – viimeistään silloin, kun Kreikka hyväksyttiin Euroopan Unionin jäseneksi eli jo vuonna 1981, keskellä kylmää sotaa – alkaa noudattaa muualla Euroopassa omaksuttuja kasvatusmoraalin sääntöjä?

Niiden mukaan se kunniatta kuolee, joka kuritta kasvaa. Tai kuten Sananlaskuissa sanotaan ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”

Kreikan käytöksessä samoin kuin siinä kasvatustehtävässä, jonka tulisi olla sisään syötettynä Euroopan Unionissa, on nimittäin havaittavissa rikollisuutta hipovaa kurittomuutta, leväperäisyyttä ja ylimielisyyttä. Ne ovat olleet näkyvissä aina siitä lähtien, kun kuusi valtiota allekirjoittivat vuonna 1951 Pariisissa perussopimuksen ja kun liittymä sittemmin alkoi hyväksyä uusia jäseniä, ja etenkin sen jälkeen, kun kylmä sota päättyi ja EU alkoi räjähdysmäisesti laajentua.

Spartalainen kuri ei tietenkään olisi sopinut sivistyneen Euroopan kasvatustehtävään.

Erään legendan mukaan spartalaisten nuorukaisten ateriat olivat nimittäin tarkoituksellisesti niukkoja, ”jotta  pojat varastaisivat ruokansa ja oppisivat viekkautta. Jos he jäivät kiinni, heitä ruoskittiin, ei siksi että  olivat varastaneet, vaan siksi, että olivat olleet taitamattomia ja jääneet kiinni.”

Samaiseen legendaan kuului myös lymyily eräänlaisena miehuuskokeena. Sen mukaan ”poikien oli ensin piileskeltävä tietty aika yksinään maaseudulla ja sen jälkeen lähdettävä ihmissuden lailla metsästämään helootteja. Ainakin yksi helootti oli surmattava. (Legendat löytyvät hakusanalla ”Sparta” Googlesta).

Joitakin kaikuja näistä legendoista lienee vieläkin mukana niissä  tarinoissa, joita kerrotaan siitä, kuinka kreikkalaiset huijasivat valtiolta rahaa nykykriisin käydessä kuumimmillaan.

Parhaiten spartalaisen kasvatusfilosofian vaihtoehdoksi sopisikin suomalaisen tutkijan ja opettajan, emeritaprofessorin Lea Pulkkisen johtaman tutkimusryhmän tulos:

”Myönteistä kehitystä tukeviksi kasvuolojen piirteiksi todettiin vanhempien hyvä keskinäinen suhde, lapsen hyvä suhde isäänsä, äidin huolehtivuus ja kannustavuus sekä vanhempien kielteinen suhtautuminen ruumiilliseen kuritukseen. Kurituksen vahingollisuus on tutkimuksellisesti hyvin selkeä.” (Pulkkinen, Lea, ”Lapsuusiän kasvatusilmapiiri ja aikuisiän sosiaalinen toimintakyky”. Duodecim, 2003. 119(19): p. 1801–1803)

Että mitäkö tällä on tekemistä Kreikan (lapsi) ja EU:n (isä/äiti/muu perhe) kanssa? Sehän on henkilöpsykologiaa!

Ensiksikin. Syyt ovat syvällä. Spartalaisuus on yli 2500 vuoden takana, legendojen ja mysteerien peitossa. Niin ovat myös Euroopan ja eurooppalaisten sukujuuret. Valtiomuodot ovat vaihdelleet Euroopassa diktatuureista demokratioihin ja takaisin. Joku on joskus luullut, että ”L’etat, c’est moi” sanoo kaiken. Eihän se niin mene. Valtio voi käyttäytyä kuin lapsi tai tyranni, koska ilman ihmistä sitä ei ole.

Toiseksi. Demokratia on häilyvä ja vaikea valtiomuoto. Aina vaarassa.

Kolmanneksi. Kuri ja järjestys ovat yhtä tärkeitä siviilissä ja armeijassa. ”Poikani, kuule isäsi nevoja, älä väheksy äitisi opetusta – ne ovat ketju kaulaasi korostamassa (Sananlaskujen kirja 1.8).