Viljo Vähänen alkoi muistella kesää 1975. Olin
lähes varma, että hän puhuisi Kekkosesta, ETYKistä ja Finlandia-talosta, kun ne
ovat nyt taas nousseet pintaan.
Mutta erehdyin.
”Heinäkuussa oli silloin hellettä. Yöt olivat
vielä valoisia. Ja lämpöisiä. Oltiin tultu illansuussa järveltä. Siiat oli
päästelty verkoista, perattu ja pantu karkeaan suolaan ennen kuin mentiin
saunaan. Siinä ne saivat muhia pari tuntia, ehkä hitusen pitempäänkin. Sitten
ne oli pantu savustuslaatikkoon leppälastujen kanssa - ja kovatuli alle. Kaksitoista minuuttia
riitti. Nyt ne olivat rivistössä keskellä tuvan pöytää. Lassi Kakkonen oli vetänyt puukollaan viirun
molempien kylkeen. Elämänviivaa pitkin. Ja sitten pronssihohtoiset nahkat oli
käännetty syrjään. Ei siinä aseita tarvittu. Sormin niitä syötiin … eikä keittiöpaperia.
Imeskeltiin …”
Ajattelin, että mihinkähän se nyt pyrkii. Aina
se koukkaa jostakin kaukaa, sivuasiasta. Kyllä se jotakin nytkin etsii.
Hapuilee. Vaikka Niinistön puheessa olisi ollut ihan tarpeeksi pureskeltavaa
ilman mitään kommerverkkejä. Se sanoi, että Suomi joutui puun ja kuoren väliin.
Siitähän mekin olimme Villen kanssa eilen juuri puhuneet.
Mutta olin hätäinen.
”Silloin tuvan ikkunan tömähti joku lintu. Tai
ei varsinaisesti tömähtänyt, vaan täräytti siivellään sen verran kovaa, että
sai silmämme kääntymään. Näimme itse asiassa vain vilauksen linnusta, se
riitti. Mutta kukaan paikalla olleista ei tuntenut sitä.”
”Se oli outo
lintu”.
Viljon tarina näytti pysähtyvän. Puuroutuvan.
Hän kyllä selitti, että se oli pähkinähakki. Varmasti oli. Asia oli tarkistettu
myöhemmin monesta lintukirjasta.
Mutta se ei ollutkaan Viljon pointti tällä
kertaa.
”Mitä sinulle sanovat nimet Antje ja Makwan? Minulle ne olivat outoja vielä ennen tätä aamua, ennen kuin
näin televisiossa suomalaisen vapaaottelijan, joka oli syntyjään Iranin kurdi,
mutta puhui sujuvaa suomea. Miellyttävä tyyppi. Kaveri kertoi oudosta
urheilulajistaan luontevasti ja kertoi, kuinka siinä sattuu vakavia loukkaantumisia
paljon harvemmin kuin vaikkapa jalkapallossa.”
Jouduin myöntämän, etteivät nimet sanoneet
minulle mitään ja että olin joutunut etsimään päivän mittaan heidän taustojaan
Googlesta.
- Onneksi sieltä saa nykyisin nopeasti
perustietoja, vaikka yritän kyllä muistaa virhemahdollisuudet, joista
jatkuvasti varoitetaan. Makwan Amirkhani
on viimeisin suomalaisottelija, joka on saanut sopimuksen UFC:hen.
Jaha.
(Tässä pieni tietoisku: Ultimate Fighting Championship, UFC, on yhdysvaltalainen vapaaotteluorganisaatio. Ensimmäiset
UFC-kilpailut pidettiin 1993 Denverissä. Alun perin tarkoituksena oli, että erilaisten
kamppailulajien edustajat voivat UFC-kilpailuihin osallistumalla selvittää oman
lajinsa tekniikoiden toimivuutta muiden lajien tekniikoita vastaan. Kaikkien
yllätykseksi osanottajista pienikokoisin ja siihen asti varsin tuntematonta
lajia, brasilialaista
jujutsua, harrastanut Royce Gracie voitti
tapahtumassa kaikki vastustajansa ylivoimaisesti. Tämän lisäksi Royce Gracie
voitti myös seuraavissa UFC 2 ja UFC 4 -kilpailuissa kaikki vastustajansa. Nykyisin
UFC on arvostetuin vapaaottelutapahtumia tuottava organisaatio. Ensimmäinen
UFC-tapahtumissa nähty suomalainen oli Tony Halme, joka
osallistui 30. toukokuuta 1997 Augustassa järjestettyyn UFC 13 -tapahtumaan. Halme
hävisi ottelunsa alle minuutissa tulevalle lajin tähdelle Randy Couturelle
luovutuksella Couturen saatua kuristusotteen. Toinen UFC:ssä otellut
suomalainen oli Anton
Kuivanen, joka otteli organisaatiossa kaksi ottelua vuonna 2012 ja
yhden ottelun vuonna 2013. Turkulaisen Makwan Amirkhanin UFC-debyyttiottelu oli
tämän vuoden tammikuuta Tukholman Tele2-areenalla britti Andy Oglea vastaan. Amirkhani voitti vastustajan
hyppy-polviosumalla vartaloon ja lyöntien sarjalla, josta seurasi tekninen tyrmäys
kun 1. erää oli kulunut ainoastaan 8 sekuntia. Toisessa ottelussaan Makwan
Amirkhani löi kuristusotteella Berliinin UFC-kehässä meksikolaisen Masio
Fullenin jo reilun puolentoista minuutin jälkeen)
”Aivan. Makwan
selosti aamu-tv:ssä harjoitusohjelmansa. Se oli todella mielenkiintoista
kuultava. Se on kovempi laji kuin Stubbin triathon. Moniottelijan pitää hallita
kaikki kamppailulajit. Niitä on harjoiteltava monta tuntia päivittäin siinä
kuin pianon tai trumpetin soittoa. Se on monipuolinen taitolaji.”
Arvelin, että
Viljo oli hurahtanut, kun oli nähnyt
vuosien jälkeen oudon linnun.
- Mutta entä se
toinen nimi? Eihän aamu-tv:ssä ollut ketään Antje-nimistä ihmistä.
”Ei ollut, mutta
siitä huolimatta törmäsin päivän mittaan myös toiseen outoon lintuun, vaikka hänen taitolajinsa on kyllä aivan toinen
kuin Makwanilla. Hän on nimittäin teologi.”
Tauko.
Aika huima hyppy
Viljolta!
Se johtui varmaankin
siitä, että Makwan kertoi
treeneistään Tukholmassa.
”Tarkoitan Ruotsin
nykyistä arkkipiispaa, Antje Jackeléniä. Kyllä
hänkin on melkoinen moniottelija ja outo
lintu.”
Olin jo päässyt
jyvälle siitä, mitä Viljo Vähänen tällä kerta etsi, kun koukkasi pähkinähakin
kautta pappiin saakka.
Hänen outo lintunsa tarkoitti ihmistä, joka
oli joutunut jättämään tutun ja turvallisen lapsuuden kotinsa ja hakeutunut
uusiin, outoihin maisemiin, jotka olivat täynnä yllätyksiä ja vaarojakin. Aivan
samalla tavalla kuin kesämökin ikkunaan törmännyt pähkinähakki. Ei siitäkään
ensin tiedetty juuri mitään muuta kuin, että lintu se oli. Itsekseen, ehkä vain
uteliaisuuttaan, se oli törmännyt ikkunaan, kun lenteli oudoissa maisemissa ja
näki, että me söimme sorminemme savusiikaa. Tai mitä lie nähnyt ja ajatellut.
Makwan oli joutunut jättämään viisivuotiaana perheensä
kanssa kotinsa kauaksi Euroopan taakse, keskelle levotonta, ristiriitojen
repimää Vähä-Aasiaa. Hän on siis maahanmuuttaja ja joutunut vuosien aikana
kokemaan varmasti myös muukalaisvihan kylmiä uudessa kotimaassaan. Hän on
säilyttänyt synnyinmaansa muiston mielessään ja kantaa otteluissaan kunniakkaasti
sen symboleja, mutta on nostanut samalla myös uuden kotimaansa ja
kansalaisuutensa tasavertaiseksi arvoperustakseen.
”Aivan. Ei siis pelkästään
kielen, jonka hän on opetellut ja jota hän puhui aamu-tv:sä sujuvasti, vaan
myös ymmärryksen ja kiitollisuuden. Tämä kaikki hehkuin kauniisti
televisioruudussa.”
- Kyllä. Tämän kaiken
on saanut kokea myös Ruotsin ensimmäinen naisarkkipiispa, saksalaissyntyinen Antje Jackelén. Ehkäpä vielä
konkreettisemmin, kun hän joutui heti valituksi tultuaan viha-aallon kohteeksi
ja sai jopa tappouhkauksia. Nyt hänkin on taistellut tilaa ja arvostusta
itselleen ruotsalaisessa yhteiskunnassa.
On hyvä muistaa, että
oudoilla linnuilla on aivan samanlaiset
siivet kuin meillä, tavallisilla kuolevaisilla. Ja heillä on sydän samassa
paikassa kuin meilläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti