379. Hyvät pöytätavat 150709

379. Hyvät pöytätavat 150709

On aika tarkistaa, mihin ETYJ: juhlakokous on johtamassa. Näinhän päätimme Viljo Vähäsen kanssa jo ennen kuin kokous alkoi Finlandia-talolla viime lauantaina (ks. 376. Puun ja kuoren välissä 150702). Kokous tosin jatkuu vielä huomenna, mutta eiköhän kaikki olennainen ole jo tarjottu vajaalukuiselle vieraskaartille.

Yllätyksiä voi tosin vielä sattua ennen kuin juhlapöydässä jälkiruokakin on nautittu.

Olimme lukeneet Viljon kanssa juhlakokouksen tärkeimmät puheet.

Presidentti Sauli Niinistö:

”Helsingin sopimuksen periaatteet ovat osoittautuneet kestäviksi. Juuri nyt on erityisen tärkeää ja ajankohtaista tukea niitä. Meidän on nyt päätettävä, onko meillä tahtoa ja tarmoa ylläpitää tätä perintöä. Minusta se ei ole edes kysymys. Varteenotettavia muita vaihtoehtoja ei nimittäin ole." (Tasavallan presidentin kanslian tiedote)

Juhlakokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva:

ETYJ.n tehtävänä on opettaa hyviä pöytätapoja (muistinvarainen sitaatti tv-haastattelusta).

Media kertoi kyllä laajasti, kuinka lunta satoi Suomen tupaan sen johdosta, että taivuimme EU:n pakotelinjaan ja suljimme portin Venäjän delegaatiolta. Presidentin ja ulkoministerin selitykset eivät sulattaneet lunta kokouksen aikana, vaan se jäi epämiellyttävän suureksi jäävuoreksi  järjestön kenkään.

Suomen tasavallan presidentin ja ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen presidentin puheissa on vissi ero.

Edellinen puhui substanssista, jälkimmäinen tyylistä. Edellinen oli kova, jälkimmäinen pehmeä.

Tässä näkyy tosiasiassa vuonna 1975 alkaneen ETYK-prosessin ja reaalipolitiikan välinen ero.

Edellinen liikkuu ihanteiden korkeissa sfääreissä, joiden huippuna loistaa ETYKin Uutta Eurooppa koskeva Pariisin peruskirja vuodelta 1990. Jälkimmäinen vaeltaa niissä urissa, jotka piirtyvät Euroopan kamaralle juoksuhautoina ja panssarivaunujen urina.

Pöytätapojen opettaminen on kaikin puolin arvokasta. Se on yleissivistävä tehtävä. Kulttuurityötä. Siinä on vahva inhimillinen sointi.

Mutta se antaa myös mahdollisuuden jättää rumat sanat sanomatta, koska ne eivät kuulu sivistyneeseen käyttäytymiseen.

Rivien välistä niitä ei voi kuitenkaan pyyhkiä pois.

Niinpä ETYJn parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajaksi myös jatkossa yksimielisesti huomenna valittava Ilkka Kanerva jätti avauspuheessaan sanomatta, että Euroopan juhlapöytään istahti kansojen syksynä 1989 ”omistaja”, joka on röyhtäillen syönyt itsensä täpötäyteen ja hamuilee nyt kärsällään uusia makupaloja kaukalo ulkopuolelta (ks. Weijo Pitkänen Isän murha idässä. Pohdintoja itäisen Keski-Euroopan ”kansojen syksyn” ymmärtämiseksi”, Ulkopoliittisen instituutin julkaisuja nro 5, Gaudeamus 1996).

Eihän sellainen puhe olisi mitenkään sopinut hyviin pöytätapoihin.

Viljo Vähäselle jää ETYJ:n juhlakokouksen jälkeen sellainen ontto tunne, ettei Euroopan turvallisuuspolitiikan umpisolmu laukea ennen kuin löytyy aito ja rehellinen vastaus kysymykseen, kuinka aitoja kansallisvaltioita kätkeytyi toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton peiton alle, rautaesiripun taakse!

Se on myös kansainvälisen oikeuden ydinkysymys.

Krimi. Krimi. Krimi.