Saksan yllä lepää Germanian varjo.
Germaanit olivat indoeurooppalaiseen kieliryhmään kuuluvia heimoja tai kansoja, jotka olivat neoliittisen kauden lopulla asettuneet Keski-Euroopan pohjoisosiin, Jyllannin
niemimaalle ja Etelä-Skandinaviaan. Nimitystä käytetään lähinnä rautakaudella ja antiikin aikaan eläneistä ihmisistä. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa myös
eläviä germaanikielten puhujia nimitettiin usein germaaneiksi. Termin
kansallisromanttinen käyttö nykyihmisistä on sittemmin jäänyt syrjään
pääasiassa siksi, että germaanikäsite yhdistettiin saksalaiseen kansalliskiihkoon ja natsien rotuoppeihin. (Wikipedia)
Kauan sitten, esiroomalaisella
aikakaudella, germaaneja pidettiin barbaareina, keskenään tappelevina, villeinä
heimoina, jotka lähtivät suurten kansainvaellusten myötä tuhoamaan etelämpänä
asustavia sivilisaatioita. Germaanit olivat Roomalle alituinen uhka. Heitä
vastaan rakennettiin raja-aitoja, muureja.
Syntyi Saksan-pelko.
Teutoburgin taistelusta lähtien
tiedettiin, että barbaarit olivat oppineet puolustautumaan ja taistelemaan sekä
järjestäytymään voimakkaan johtajan alaisuuteen.
Jälkimaailma on joutunut ymmärtämään –
kantapään kautta – että germaanien kanssa on osattava elää.
Vaihtoehto – jatkuva sotiminen - on
osoittautunut kerta toisensa jälkeen tuhoisaksi.
Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti