529. Veritulpan jälkeen 170323

Suomessa korkean syntyvyyden kausi alkoi loppukesällä 1945 ja korkeimmillaan syntyvyys oli heti kauden alussa elo-syyskuussa 1945. Toistaiseksi eniten uusia suomalaisia tuli maailmaan 24.8.1945, jolloin syntyi elävänä 495 lasta. Syynä tähän oli se, että pääosa rintamamiehistä oli kotiutettu 9 kuukautta eli raskauden keston verran aiemmin, vuoden 1944 lopulla. Suurimmaksi suurista ikäluokista tuli Suomessa kuitenkin ikäluokka 1947.

Toisessa elämässään Viljo Vähänen ei kuulunut itse suuriin ikäluokkiin eikä tiedossamme ole hänen asemaansa Suomen sisällissodan aikaisessa ikäpyramidissa eikä myöskään vuoden 1909 vastaavassa tilastossa, vaikka tiedämme kyllä, että juuri tuona vuonna – siis Venäjän vallan aikana – syntyi melkein tarkalleen yhtä monta lasta kuin itsenäisessä Suomessa vuonna 1945.

Viljo oli kuitenkin seurannut silmä kovana, kuinka suurten ikäluokkien muodostama veritulppa oli kulkenut läpi Suomalaisen yhteiskunnan. Se on näkynyt selvänä pullistumana ikäpyramideissa joita tilastotieteilijät ovat piirtäneet 1940-luvulta lähtien – ja jos dataa on löytynyt, paljon sitä varhaisemmiltakin vuosilta.

”Pelkäsin kaiken aikaa, että suuret ikäluokat purkautuisivat ulos pyramidista ja räjäyttäisivät hajalle koko yhteiskunnan.”

Näin ei ole tapahtunut. Onneksi.

Siitä kertoo Juha Siltala uusimmassa kirjassaan ”Keskiluokan nousu, lasku ja Pelot” (Otava 2016).

Suuret ikäluokat ehtivät kokea nousevien ja täyttyvienkin odotusten vaiheen siinä missä nuoremmat ovat jo joutuneet sopeutumaan niukkenemiseen. Samaan aikaan kun eläkkeiden taso on noussut, nuorimpien ikäluokkien tulokehitys on pysähtynyt ja kääntynyt jopa lievään laskuun. Suuret ikäluokat siis olivat keskiluokkaisia työikäisinä ja eläkeikäisinä.

”Mutta nyt on syntymässä uusi pelko, ehkä aikaisempaa suurempi, mullistavampi”, Viljo jatkoi, kun lähestyimme kirkkaassa kevätauringossa Ryssänkärkeä.

”Mitä tapahtuu veritulpan jälkeen?”

”Voimme tietysti olla ikionnellisia siitä, etteivät suuret ikäluokat aiheuttaneet täystuhoa kulkiessaan läpi suomalaisen yhteiskunnan – ja koko sotaisan maailman. Raamit kestivät, vaikka joutuivatkin kovalle koetukselle. Maailma välttyi uudelta suursodalta. Hyvä niin.”

”Mutta (jos professori Siltalaan on uskominen, ja miksipä ei olisi) edessä saattaa olla aivan uudenlainen, koko poliittista kulttuuria uhkaava rakenteellinen ongelma. Keskiluokka, joka on parin sadan vuoden aikana osoittautunut dynaamiseksi voimavaraksi (riippumatta geopoliittisista tai ideologisista kehyksistä), on hajoamassa pirstaleeksi ja menettämässä olemassaolonsa oikeutuksen. Silloin se ei olisikaan enää reaalinen tai piilotajuntainen aarreaitta, josta löytyisi yhä uudestaan ja uudestaan oivallisia ratkaisuja poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaan siitä itsestään muodostuisi tuhoisa taistelutanner.”

”Yhteiskuntien äärilaidat kasvavat. Yhä kasvava osa keskiluokasta vajoa numeraalisesti massiivisen passiivisten ja toivottomien ihmisten ja yhteisöjen luokkaan, ja pienempi, mutta kuitenkin myös kasvava joukko, tarrautuu kiinni siihen oljenkorteen ja houkutukseen, jonka varassa superrikkaiden, omissa puutarhoissaan elävien yläluokkalaisten joukko jatkaa kasvamistaan.”

”Veritulpan tuhot voidaan estää järkevällä ja hallitulla politiikalla, mutta perusrakenteita murskaavalle laajenemiselle ei ole parannuskeinoa. Näemme kyllä, mitä on tapahtumassa, mutta emme voi sille mitään.”

”Eikä kosmologian perusteoriasta, joka koskee universumin jatkuvaa, alati kiihtyvää laajenemista, ole juurikaan lohtua. Päinvastoin.”

Viljo Vähänen ei kuitenkaan antanut epätoivon varjon pimittää aurinkoista päiväänsä, kun lähestyimme jälleen Kasinon rantaa.

”Onneksi ihmiselämä on niin lyhyt. Vain silmänräpäys. Kosmoksella on oma aikataulunsa. Sen mukaan suurilla ikäluokillakin on aina ollut valoisa tulevaisuus. Tuskinpa se nytkään miksikään muuttuu.”