”Kuningas Harald käski tehdä tämän monumentin isänsä
Gormin ja äitinsä Thyren muistoksi – Harald, joka sai valtaansa koko Tanskan ja
Norjan ja teki tanskalaisista kristittyjä” (Teksti Jellingin suuremmassa
riimukivessä vuodelta 965)
Viikingit hallitsivat osia Britteinsaarista ja siellä ollutta tanskalaishallintoa, Danelagenia, 800-luvun
alusta 950-luvulle. Ranskan kuningas Kaarle Yksinkertainen luovutti tanskalaisille viikingeille Normandian vuonna 911. Kuningas Harald
Sinihammas vakiinnutti kristinuskon aseman maassa ja antoi kastaa itsensä vuonna 965. Hän myös yhdisti
Tanskan ja Norjan. Knuut
Suuren valtakaudella 1018–1037 Tanskasta tuli Pohjanmeren
voimakkain valtakunta. Hän hallitsi Tanskaa, Norjaa, Etelä-Ruotsia,
Pohjois-Saksaa ja Englantia (Wikipedia).
Tanskan historia vilisee tämän päivän tuttuja valtioita.
Tanskakin oli hetken aikaa eurooppalainen suurvalta, vaikkakaan ei
samanlainen jättiläinen kuin Napoleonin Ranska tai Hitlerin Saksa puhumattakaan
brittiläisestä imperiumista.
Nykyisin Tanska on Itämeren siro, kimalteleva lukko. Tai oikeastaan
vain lukon puolikas, koska se hallitsee yhdessä Ruotsin kanssa kapeita salmia,
joiden kautta merivirrat ja meriliikenne pääsee
Itämereltä Atlantille.
Ei tieteenkään omin voimin (eikä Harald Sinihampaan voimin), vaan
sotilasliitto Naton ystävällisellä avustuksella.
Tanska kantaa samanlaista, raskasta taakkaa selässään kuin vanha
viikinkikumppaninsa, Norja. Natsismin varjo peittää armottomasti alueeltaan
pienen, mutta historialtaan ja kulttuuriltaan suuren monarkian.
Nykypolitiikan tuuletkaan eivät ole jättäneet vapaamielisyydestään
ylpeää kansakuntaa rauhaan eikä se varmaankaan enää edes unelmoi Harald Sinihampaan
loistokkaista ajoista.
Tanskan kohtalona on alistua vahtikoiran asemaan. Se vartioi
salmiaan ja pitää omat kiikarinsa tiukasti kiinni Itämeren itäisellä
rannikolla, erityisesti siinä venäläisessä sotilastukikohdassa, joka on jäänyt
Puolan ja Liettuan puristukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti